Paperilaskut ovat yllättävän suuri saastuttaja
Tuoreen selvityksen mukaan paperilaskut aiheuttavat yllättävän paljon saasteita, niin paperin, polttoaineiden kuin kasvihuonepäästöjenkin muodossa. Elektronisten laskujen käyttöä ajava järjestö kertoo, että selvitys on ilmeisesti ensimmäinen laatuaan. Jo yhden perheen laskukasa on merkittävä.
Selvityksen tilasi Payitgreen Alliance, joka edustaa Yhdysvaltalaisia finanssitaloja. Järjestö edistää sähköisen laskutuksen käyttöä. Jos järjestön selvitykseen on luottaminen, ovat paperilaskujen vaikutukset yllättävän suuria.
Kolme kiloa paperilaskuja vuodessa
Selvityksen mukaan keskimääräinen yhdysvaltalaisperhe saa 19 paperilaskua kuukaudessa, ja tekee seitsemän paperimaksua kuussa. Yhden perheen kohdalla paperilaskujen hylkääminen merkitsisi lähemmäs kolmen kilon paperikasan poistumista vuodessa. Tästä paperista aiheutuu melkein 80 kilon kasvihuonepäästöt vuodessa.
Selvityksen mukaan samaisesta paperilaskujen kasasta aiheutuu muitakin haittoja. Paperia varten pitää hakata kaksi neliömetriä metsää, ja siitä aiheutuu melkein 250 litran jätevesipäästöt. Lisäksi laskujen kuljettamisesta aiheutuu vuodessa 17 litran polttoainepäästöt perhettä kohti.
Pienikin innostus elektroniseen laskuun olisi iso asia
Selvitys kertoo, että jos Yhdysvalloissa joka viides talous vaihtaisi elektronisiin laskuihin, säästyisi vuodessa 68 miljoonaa kiloa paperia, 8,6 miljoonaa roskapussillista jätettä ja 2 miljoonaa tonnia kasvihuonekaasuja.
Vaikka paperilaskujen yhteenlasketut vaikutukset ovatkin yllättävän suuria, on toki muistettava, että esimerkiksi turhien mainosten välttämisellä saavutetaan moninkertaisia säästöjä.








