Pelaajat ovat laihempia, mutta masentuneempia

Everquest II -pelaajia tutkittiin
Pelaajat ovat laihempia, mutta masentuneempia

Tuore tutkimus antaa sekä huojentavia että huolestuttavia uutisia tietokonepelien pelaajista. Perinteinen näkemys ylipainoisesta sohvaperunasta ei pitänyt paikkaansa, vaan pelaajat olivat hoikempia kuin valtaväestö. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että pelaajien mielenterveys on muita heikommissa kantimissa, useammallakin mittarilla tarkasteltuna. Mahdollisia selityksiä ilmiöille on monia.

Tutkimuksen ovat tehneet yhteistyössä Etelä-Kalifornian ja Delawaren yliopistot sekä Palo Alton tutkimuskeskus Kaliforniassa. Tutkimus tehtiin Everquest II -pelaajien keskuudessa, ja siihen osallistui suuri 7000 pelaajan joukko.

Hoikempia, enemmän liikuntaa

Tulosten mukaan pelaajien painoindeksi oli 25,2, kun valtaväestössä lukema on 28. Pelaajat osallistuivat tehokkaaseen liikuntaan keskimäärin kerran tai kaksi viikossa, mikä sekin on enemmän kuin Yhdysvalloissa yleensä.

Fyysisellä puolella pelaajilla näyttää siis menevän muita paremmin. Syistä ei olla varmoja. Yksi selitys voi olla se, että tällaisten teknisten pelilaitteiden omistajat ovat monesti keskimääräistä koulutetumpia ja varakkaampia. Liikunta on näissä piireissä suositumpaa.

Enemmän masennusta ja muita ongelmia

Sen sijaan henkinen terveys on pelaajilla kehnompaa kuin valtaväestössä, kertoo tutkimus. Masennusta sekä alkoholin ja muiden riippuvuutta aiheuttavien aineiden liikakäyttöä esiintyi tavallista enemmän. Syistä ei tässäkään olla varmoja. Yksi selitys voisi olla se, että peleistä haetaan apua henkiseen stressiin.

Tuloksien arvoa vähentää se, että tutkimus koski vain yhtä peliä. Eri pelien ja erilaisten pelialustojen välillä löytyy epäilemättä suuria eroja.

Tagit: Pelaaja, Peli
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös