Pelastakaa Windows XP -hanke kerää suosiota
Windows XP -käyttöjärjestelmä poistuu myynnistä kesäkuun alussa. Netissä on aloitettu Pelastakaa Windows XP -hanke, joka yrittää kääntää Microsoftin pään. Microsoftin asenteen uskotaan voivan ainakin teoriassa kääntyä, sillä samanlaiseen ratkaisuun yhtiö päätyi flopiksi osoittautuneen Windows ME:n kanssa.
Save XP -hankkeen takana on Infoworld-lehden toimittaja. Hän huomasi, että netissä oli paljon kannatusta Windows XP:n eliniän pidentämiseksi. Niinpä hän perusti savexp.com-sivuston , jossa kerätään kannattajia nettiadressiin.
Tähän mennessä sivustossa vetoomukseen on liittynyt jo yli 110 000 henkilöä.
Vistan tilannetta verrataan Windows ME:hen
Microsoft on ilmoittanut kantansa asiaan hyvin selvästi. Windows XP:n elinaikaa on jo jatkettu puolella vuodella, eikä sitä aiota jatkaa.
Hanke vertaa kuitenkin Windows Vistan tilannetta Windows ME:hen. Windows ME seurasi Windows 98 -käyttöjärjestelmää. Windows ME osoittautui epäluotettavaksi, mutta toisaalta tuki Windows 2000:lle ei ollut vielä kovin suurta. Niinpä Microsoft pidensi Windows 98:n myyntiaikaa.
Vistan kohdalla valituksia on tullut lähinnä raskaudesta ja laitevaatimuksista. Niinpä monet haluaisivat jatkaa kevyemmän Windows XP:n elinikää kunnes tietokoneiden teho kasvaa.








