Piilaakson gurulta neuvoja it-yrittäjille Suomessa
Mike Lyons
Amerikkalainen Mike Lyons on perustanut useita yrityksiä ja toimii nykyään sijoitusyhtiössä Piilaaksossa. Hän kävi Helsingissä esitelmöimässä ubicom-alan yrittäjille ensimmäisessä JPT Summit -vuosiseminaarissa, jonka järjesti jokapaikan tietotekniikan osaamisklusteri yhdessä Tekesin kanssa viime torstaina.
Lyons oli Suomen vierailullaan kuullut useiden suomalaisyritysten esityksiä, mutta arvio oli aika murskaava. Sijoitusyhtiöltä ei kenellekään olisi herunut rahaa. Selvästikään puhe suomalaisten huonosta kaupallistamisen kyvystä ei ole aivan pelkkä myytti.
"Kun sijoittajaryhmän tapaa, on vain hyvin lyhyt aika tehdä vaikutus. Sen takia kommunikaatio ja esitys pitää olla sellainen, että sijoittajat ovat vakuuttuneita. Pitää muistaa, että oma yrityksemme kuulee 1000-1200 esitystä vuodessa ja niistä ehkä kymmenen johtaa sijoituspäätökseen", Lyons kertoi.
Ensimmäinen yritys tuskin menestyy
Suomesta puuttuu selvästi sellaista riskinottamisen kykyä, mikä tekee niin monista Piilaakson yrittäjistä miljonäärejä. Lyons muistuttaa, ettei kukaan tee läpimurtoa ensimmäisellä yrityksellään. "Minulla on ystäviä, joiden ensimmäinen yritys teki konkurssin, toisen tuotolla saatiin ehkä keittiö remontoitua, mutta kolmannen myymisen jälkeen voitiin ostaa oma valtion puisto", Lyons nauratti.
Riskinotto ei tarkoita sitä, että olo olisi jotenkin itsevarma. Lyons kuvasi tunnelmiaan perustettuaan ensimmäisen yrityksensä ISI:n (Integrated Systems Inc.): "Totuus on, että pelkäsin kuollakseni. Silti riskinotto kannatti, sillä sittemmin yritys myytiin Wind Riverille."
Samaan riskinottoon Lyons kehotti myös suomalaisyrityksiä. "Ei kannata olettaa, että on ainoa fiksu kaveri. Jos sinulla on joku hyvä idea, on hyvin todennäköistä, että jollakin toisella on sama idea. Se kannattaa suojata ja viedä markkinoille mahdollisimman nopeasti", Lyons evästi. (Prosessori)








