Pikabuuttaus tulee kannettaviin
HP:n Voodoo IOS lupaa luksuskannettaviin esimerkiksi mp3-soittimen, nettiyhteyden ja web-selaimen pikakäynnistyksellä parhaimmillaan 10 sekunnissa.
Windows-kannettavien peruskokoonpanojen hidas käynnistyminen on saanut laitevalmistajat etsimään keinoja koneen käynnistymisen nopeuttamiseen. Yleistynyt ratkaisu on kevennetyn käyttöjärjestelmän lataaminen Bios-ohjelmistosta tai flash-rom-muistista, jolloin koneella pääsee parhaimmillaan lukemaan sähköpostit tai toistamaan mp3-musiikkia 10 sekunnissa..
HP esitteli tiedotustilaisuudessaan Berliinissä tällä viikolla Quicklook 2 -ohjelmiston yrityskannettaville, joka latautuu koneen Biosista. Yhtiö kehuu olevansa yksi harvoja valmistajia, joka vielä valmistaa Biosinsa itse.
Ohjelmisto mahdollistaa kalenterin, yhteystietojen ja sähköpostin lukemisen esimerkiksi Microsoft Outlookista synkronoituna. HP:n kannettavista kansainvälisesti vastaava johtaja Ted Clark sanoi, että tulevaisuudessa pikakäynnistyksen tilaan aiotaan tuoda myös mahdollisuus kirjoittaa tietoa sekä avata verkkoyhteydet 3g- ja wlan-verkkoihin.
Kuluttajakannettavissa ominaisuus tulee ensimmäisenä HP:n tytärbrändin Voodoo-koneisiin. HP:n reilut kaksi vuotta sitten ostama yhtiö valmistaa niin sanottuja luksuskannettavia maksukykyisille kuluttajille, mutta noin 2000 dollaria maksavia koneita myydään vasta USA:ssa.
Flash-muistin koneissa kilpailuvalttina
Niissä Quickbook-ominaisuuden taustalla on Voodoo IOS -niminen Linux-alusta. Se käynnistyy myös alle minuutissa ja tarjoaa nopean pääsyn esimerkiksi sähköpostiin, Skypeen ja web-selaimeen.
Asus on tuomassa pikkukannettaviinsa Slashtopin eli Biosiin sulautetun Linuxin koneisiinsa. Käyttäjä pääsee vaikkapa lukemaan sähköpostinsa sillä välin, kun Windows vasta käynnistyy taustalla.
Lisäksi taiwanilaisen älypuhelimista tunnetun HTC:n uudessa Shift-minikannettavassa (umpc) on Snapvue-ohjelmisto, joka lataa Windows Mobile -alustan kevennetyn version jopa alle viidessä sekunnissa samalla, kun Windows Vista Business käynnistyy taustalla.
Muutkin laitevalmistajat ovat ilmoittaneet tuovansa pikakäynnistyksen ominaisuuksia uusiin pikkukoneisiinsa.
Nopea käynnistyminen on tällä hetkellä flash-levyllä (ssd) varustettujen minikannettavien kilpailuetu, mutta ajan mittaan se yleistynee myös massamarkkinoiden kannettavissa pc-koneissa.
HP:n Ted Clark arvioi, että nopea käynnistyminen on yksi flash-mustilla varustettujen minikannettavien kiinnostusta lisäävä tekijä.








