Pikkukoneiden komponenttipula helpottaa
Edullisten pikkukoneiden räjähdysmäisesti kasvaneet markkinat ovat aiheuttaneet ongelmia laitteissa käytettävien komponenttien saatavuudelle. Erityisesti ongelmia on ollut akkujen, suorittimien ja näyttöjen toimituksissa.
Pikkukoneissa erittäin suosituksi noussut Atom-prosessori on aiheuttanut harmaita hiuksia erityisesti MSI:lle ja Acerille, joiden pikkukoneet käyttävät ainoastaan Intelin uutuussuoritinta. Asukselle tilanne on helpompi, sillä vain muutama Eee PC -malli perustuu Atom-siruihin. Sama koskee myös esimerkiksi HP:tä, jonka pikkukone käyttää Vian suorittimia.
Asuksen toimitusjohtaja Jerry Shenin mukaan pikkukannettavien komponenttipula on helpottamassa. Näyttövalmistajat ovat lisänneet pikkukoneissa käytettävien näyttöjen tuotantoa merkittävästi, ja myös akkujen valmistusmäärät ovat kasvussa. Tilannetta helpottaa myös Intel, jonka mukaan Atom-suorittimen valmistusmäärät saadaan moninkertaistettua syksyyn mennessä.
Valmistajille komponenttien saatavuuden parantuminen syksyä kohden on tärkeää, sillä joulusesonkiin tarkoitetut koneet on valmistettava ajoissa. Toinen kannattavien tietokoneiden sesonkiaika sijoittuu koulujen alkuun, mutta analyytikoiden mukaan koneiden toimitusmääriä ei siihen mennessä saada kasvatettua.
Keväämmällä esimerkiksi Asus ilmoitti, ettei se voi tänä vuonna toimittaa odotettua määrää Eee pc -koneita komponenttipulan vuoksi.








