Pikkukoneisiin halvempia kiintoleyjä

Tavoitteeseen materiaaleja kehittämällä
Pikkukoneisiin halvempia kiintoleyjä

Teollisuuslähteiden mukaan useat kiintolevyvalmistajat suunnittelevat julkaisevansa ensi vuonna huomattavasti aiempaa edullisempia kiintolevyjä. Edulliset levyt olisi tarkoitettu erityisesti budjettihintaisiin pikkukoneisiin ja muihin halpalaitteisiin.

Tietojen mukaan Seagate, Western Digital ja Hitachi suunnittelevat kuumeisesti perinteistä kiintolevytekniikkaa hyödyntäviä levyjä, joiden valmistuskustannukset olisivat jopa puolet normaaleja levyjä vähemmän.

Kustannussäästöt saavutetaan kehittelemällä aiempaa kustannustehokkaampia levyjen komponentteja. Tavoitteeseen päästään esimerkiksi osien materiaaleja ja valmistusmenetelmiä kehittämällä. Nopeudessa halpalevyt eivät kuitenkaan voisi kilpailla nopeimpien erikoislevyjen kanssa.

Edullisempien komponenttien kysyntä pikkukoneissa kasvaa jatkuvasti, sillä pikkukoneiden prosentuaalisesti kasvanut myynti syö pc-valmistajien katteita. Edullisien kiintolevyjen ansiosta valmistajat pystyisivät parantamaan laitteiden katetuottoja.

Netbook- ja nettop-valmistajien lisäksi edullisten levyjen uskotaan auttavan perinteisiä kiintolevyvalmistajia kilpailemaan nopeasti yleistyneiden ssd-kiintolevyjen kanssa. Suurempi hintaero kahden tekniikan välillä saattaa hidastaa flash-muistiin pohjautuvien ssd-levyjen yleistymistä.

Tagit: Kiintolevy, ssd
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös