Pirate Bay laittoi lehdistön boikottiin
Vertaisverkkoyhteisö The Pirate Bay ilmoittaa tiedotteessaan menettäneensä luottamuksen perinteiseen lehdistöön ja katkaisseensa siksi kaiken yhteydenpidon. TPB kertoo tämän vuoksi ottaneensa pois käytöstä lehdistön puhelinnumeron, sähköpostiosoitteen ja lopettavansa vastaamisen toimittajien puheluihin.
"Koska eilen illalla viimeinenkin arvostettu perinteinen tiedotusväline petti lupauksensa, olemme päättäneet katkaista kaikki yhteydet lehdistöön toistaiseksi", sanotaan tiedotteessa.
Pirate Bayn ja lehdistön välejä on kuumentanut Ruotsissa kohu Arboga-murhan kuvista, jotka käyttäjä pisti levitykseen vertaisverkkoon. Pirate Bay katsoi, ettei voi puuttua asiaan.
Pirate Bayn yksi perustajista ja tiedottajan tehtäviä hoitanut Peter Sunde kertoo henkilökohtaisessa blogissaan (ruotsin kielellä) kokeneensa joutuneensa huijatuksi SVT:n Debatt-ohjelmassa, kun keskusteluun osallistui murhattujen lasten isä puhelinyhteydellä, vastoin kuin Sunden mukaan oli etukäteen ilmoitettu.
Debatt-ohjelman lähetys on katsottavissa SVT:n nettisivujen kautta. Pirate Bayn osuus (Pirate Bay och nätetiken) alkaa noin 33 minuutin kohdalla.
Sunde syyttää mediaa yleisestikin siitä, että Pirate Bayta on väitetty kuvien levittäjäksi, vaikka kuvat ovat tulleet levitykseen muiden ihmisten kautta. Sunde kirjoittaa blogissaan, että sama media, joka syyttää Pirate Baytä kuvien levittämisestä, myy samalla aiheella lehtiään ja tv-ohjelmiaan.
Pirate Bay ilmoittaa nyt toistaiseksi katkaisseensa mediayhteydet kokonaan. Lauantaina iltapäivällä median puhelinnumero vastasi vielä, mutta puhelu katkeaa kielivalinnan jälkeen.








