Playstation 3:een elokuvia netistä USA:ssa
Sony toivoo Playstation 3:sta olohuoneen viihdekeskusta pelkän pelikonsolin sijaan.
Kauan odotetut vuokraelokuvat tulevat Sonyn Playstation 3 -konsolille, perinteiseen tapaan alkuun vain Yhdysvalloissa. Sony Computer Entertainmentin pääjohtaja Kaz Hirai kertoi ensimmäiset tiedot suunnitelmista, ja lisää on luvassa ensi kuussa E3-messuilla.
Sonyn julkistuksesta kertovat muun muassa uutistoimisto AP ja Gamespot-verkkojulkaisu.
Kaz Hirai julkisti koko Sonyn kattavan suunnitelman lanseerata videopalveluita tilikauteen 2010 mennessä, joka päättyy keväällä 2011. Sonyn kulujen säästöohjelma jatkuu kevääseen 2009 asti. Playstation 3 -konsoli veti viimeisellä neljänneksellä koko yhtiön peliyksikön tappiolle. Konsolia myydään tappiolla, ja voitto yritetään tehdä pelimyynnillä.
Odotuksista jääneen pelimyynnin vastapainoksi haetaan siis kasvua oheispalveluista, kuten videoista. Ensimmäisenä vuorossa on Playstation 3 -konsoli. Siinä on jo blu-ray-soitin sekä mahdollisuus hakea netistä elokuvien ja pelien esittelypätkiä, joten vuokravideot ovat luonnollista jatkoa.
Videoiden on määrä tulla amerikkalaisille saataville Playstation Network -palveluun jo kesällä 2008. Eurooppaan ja Japaniin palvelun on määrä tulla joskus tulevaisuudessa.
Japanilaisen Dengeki Online -verkkojulkaisun mukaan tilaisuudessa olisi näytetty esitystä, jossa joidenkin vuokravideoiden hinnat olivat 5,99 dollaria (noin 3,8 euroa).
Microsoft uskoo videolatauksiin
Kilpaileva Microsoftin Xbox Live Marketplace on tarjonnut vuokraelokuvia Yhdysvalloissa jo loppuvuodesta 2006 alkaen. Viime vuonna palvelua laajennettiin isoimpiin Euroopan maihin.
Palveluiden Euroopan ja Suomen lanseeraukset voivat viedä aikaa, koska sopimukset tekijänoikeuksista joudutaan neuvottelemaan maakohtaisesti.
Suomen Microsoftin viihdeyksikön maajohtaja Jari Keskitalo kommentoi Tietokone-lehdelle keväällä, että videolataukset saataneen laajemmin saataville Euroopassa, jos kysyntä vastaa odotuksia.
Microsoft uskoo joka tapauksessa voimakkaasti videoiden tuomiseen olohuoneisiin laajakaistan kautta netistä, eikä ole näillä näkymin siksi tuomassa blu-ray-asemaakaan Xbox 360:lle.








