Playstation 3:n nettivideotuki paranee
Sony päivittää jälleen Playstation 3 -konsoliaan parannuksilla ja uusilla ominaisuuksilla. Tänään jakoon tuleva firmware-ohjelmistoversio 2.50 tuo parannuksia etenkin video-ominaisuuksiin ja virransäästöön.
PS3-konsoli on tähän asti tukenut vain Flash 7 -videoita, eli esimerkiksi Youtuben sivuja. Siihen tuki on melkein jäänytkin, sillä useimmilla uusilla sivuilla käytetään uudempaa Flashiä. Nyt tilanne siis paranee Flash 9 -videoiden tuen myötä.
Videoiden katselu paranee muutenkin, sillä videoleikkeissä näkee nyt pikkukuvan kohtauksesta, jonka kohdalla eteen- ja taaksepäin "kelatessa" ollaan.
Videotoistossa on yhä parantamisen varaa. PS3:n soitin ei nimittäin tue ainakaan kunnolla virheenkorjausta striimauksessa, joten pienikin yhteyden hidastelu tai pätkiminen esimerkiksi Tvkaista-palvelua katsoessa katkaisee katselun kokonaan. PS3:n web-selain myös tuppaa kaatuilemaan jatkuvasti. Välillä koko konsoli on sammutettava ja käynnistettävä uudelleen selainongelmien takia.
Konsolin virransäästö paranee siten, että konsolin voi määrätä sammuttamaan itsensä automaattisesti, kun sitä ei ole käytetty käyttäjän valitseman ajan jälkeen.
Uusi päivitys tuo tuen myös Sonyn valmistamalle langattomalle kuulokkeelle, jota voidaan käyttää chatissa konsolin nettiyhteisöissä ja -peleissä.
Sony linkittää PS3:n infotaululta suoraan Playstation-kauppaansa, tarkoituksenaan tehdä palvelusta sisällön lataaminen, ja epäilemättä myös maksullisten sisältöjen ostaminen, aiempaa helpommaksi.
Osaan peleistä tuodaan myös sisäinen ruutukaappaustoiminto. Ominaisuus voi helpottaa peleistä kirjoittavia, mutta Sony uskoo pelien ystävien haluavan myös jakaa niitä kavereidensa kanssa.








