Playstation 3 taas vauhdissa - Microsoftin vuoksi

Wii jatkaa vakuuttavaa johtoa pelikonsoleissa
Playstation 3 taas vauhdissa - Microsoftin vuoksi

Sonyn vaikeuksissa ollut Playstation 3 -pelikonsoli onnistui jälleen kirimään Microsoftin Xbox 360:n edelle. Syy tosin on enemmänkin Microsoftissa. Ja Nintendo Wiin jyräys jatkuu erittäin vakuuttavaan tyyliin.

Tutkimusyhtiö NDP on julkaissut helmikuun luvut Yhdysvaltojen konsolikaupasta. Konsolimyynnin arvo kasvoi 34 prosenttia viime vuodesta, mikä on erinomainen tulos. On kuitenkin muistettava, että viime vuonna tähän aikaan Playstation 3 ei ollut vielä kunnolla myynnissä, ja Nintendollakin oli toimitusvaikeuksia.

Xboxilla toimitusvaikeuksia - Playstation 3 menee edelle

Toimitusongelmia on nytkin, mutta tällä kertaa Microsoftilla. Yhtiö kertoo, että Xbox 360:tä ei ole saatu kauppoihin niin paljon kuin sitä olisi kysytty. Xboxia myytiin Microsoftin mukaan niin hyvin joulumarkkinoilla, ettei laitteita tahdo nyt riittää. Toimitusvaikeuksien luvataan parantuvan keväällä.

Osittain tämän vuoksi Playstation 3 nousi häntäsijalta Xboxin ohi. Helmikuussa Yhdysvalloissa myytiin 281 000 Playstation 3 -pelikonsolia, kun Xboxin myynti oli 255 000 laitetta, kertoo NDP.

Kärjessä jatkaa kuitenkin Nintendo aivan omilla lukemillaan. Wii-pelikonsolia myytiin helmikuussa 432 000 laitetta, eli puolet enemmän kuin Playstationia.

Tagit: Playstation, Wii, Xbox
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös