Poliisi pidätti Wincapita-epäiltyjä
Sijoitusklubina esiintyneen Wincapitan tapauksen tutkinta etenee. Poliisi on ottanut kiinni useita ja vanginnut ainakin yhden tutkintavankeuteen Oulussa, kertoi MTV3:n uutiset. Peräti 10 miljoonaa euroa Wincapitan varoja on jäädytetty, joista neljä miljoonaa Suomessa ja kuusi miljoonaa ulkomailla.
Kiinniotetut eivät kuitenkaan ole Wincapitan perustajia, vaan myöhemmin mukaan lähteneitä.
Oulun poliisista kerrottiin MTV3:n uutisille, että toiveena on saada ensimmäiset jutut käräjäoikeuteen vielä tämän vuoden aikana. Kyseessä on tiettävästi laajin oikeusjuttu koskaan Suomessa, joten koko vyyhdin käsittely voi kestää vuosia.
Jutussa voivat täyttyä rahankeräysrikoksen sekä petoksen tai törkeän petoksen rikosnimikkeet.
Maaliskuussa sivunsa sulkeneesta Wincapitasta on tehty jo 500 rikosilmoitusta. Siihen osallistui tämän hetken tietojen mukaan yli 10 000 ihmistä, ja rahaa toimintaa arvioidaan laitetun 100 miljoonaa euroa.
Mukaan Wincapitaan pääsi alkaen 3000 eurolla. Se lupasi jopa 400 prosentin tuottoja valuuttakaupasta. Poliisin mukaan ei ole viitteitä siitä, että minkäänlaista valuuttakauppaa olisi käyty. Todennäköisemmin kyseessä on ponzi- ja pyramidihuijaus, jossa rahaa kerätään uusilta jäseniltä aiemmin mukaan lähteneille.
Sisäasiainministeriö ja poliisi ovat varoittaneet, että netissä näyttää toimivan jo useita uusia vastaavia sivustoja. Vielä ei tiedetä, onko niissä mukana entisiä Wincapitan pyörittäjiä.








