Poliisi tehostaa netin valvontaa
Kauhajoen järkyttävä joukkomurha on saanut poliisin kiinnostumaan aktiivisesti netin seurannasta. Ilta-Sanomien mukaan keskusrikospoliisi aikoo suunnata katseensa internetiin – ainakin kuukauden ajan.
Internet tarjoaa eri tavoin häiriintyneille ihmisille kaikupohjaa ja estradin esitellä näkemyksiään. Sekä viime syksynä joukkomurhaan Jokelassa syyllistynyt lukiolainen kuin Kauhajoen surmaajakin käyttivät netin suomia mahdollisuuksia hyväkseen. He olivat aktiivisia muun muassa Youtubessa ja Irc-galleriassa.
Keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Tero Kurenmaa lupaa Ilta-Sanomissa, että internettiedustelun ja -kartoituksen pariin pannaan kuukaudeksi enemmän väkeä. Näiden tehtäväksi tulee löytää mahdollisesti nyt nähdyn kaltaisia hirmutekoja suunnittelevat.
Tehoetsintää Kurenmaa kuvaa määräaikaiseksi, mutta myöntää, että "nettitiedusteluun pitää pidemmänkin päälle jollakin tavoin panostaa". Hän toivoo jättiurakkaan apua nettiyhteisöltä, vihjeet ovat arvokkaita.
Kauhajoen tapauksessa vihjeistä ei ollut apua, murhaaja sai niistä ja seuranneesta poliisikuulustelusta huolimatta pitää aseensa. Nimettömänä esiintyvä korkea-arvoiseksi kuvailtu poliisi toteaa Ilta-Sanomille, ettei vajaan vuoden takaisen Jokelan surman jälkeen ole tehty mitään – netin valvonta ja lakiuudistukset ovat yhä samassa tilassa.








