Poliisi varoittaa kopioimasta Nikin sivuja

Oikeudellisia seurauksia voi vielä tulla
Poliisi varoittaa kopioimasta Nikin sivuja

Nettiaktivisti Matti Nikin sivut joutuivat poliisin suodatuslistalle, koska ne toimivat keskusrikospoliisin mukaan portaalina lapsipornosivuihin. Nikin sivuista on sen jälkeen syntynyt nettiin useita kymmeniä peilikopioita, joihin ei kuitenkaan ole puututtu. Keskusrikospoliisi varoittaa, että näiden ylläpitäjille voi tulla seurauksia.

Rikosylikomisario Lars Henriksson keskusrikospoliisista kertoo, että sivuista ollaan tietoisia ja nyt katsotaan, mitä niiden kanssa tehdään.

"Nyt olisi viisasta pohtia, joilla tällaisia sivuja on, ja konsultoida esimerkiksi jonkun lainoppineen kanssa siitä, mikä on viisas ratkaisu", sanoo Henriksson. Hän ei halua vielä sanoa, mitä seuraukset voivat konkreettisesti olla. "Keskustelua asiasta voi käydä fiksummallakin tavalla", hän toteaa.

Julkisuudessa on ihmetelty sitä, että jos Nikin sivut ja peilikopiot niistä ovat laittomia, miksei niitä määrätä suljettavaksi normaalin poliisitutkinnan ja tuomioistuinkäsittelyn kautta.

"Katsomme yhden asian kerrallaan, ei ehditä kaikkea tehdä koko ajan. Se nähdään, mitä tuleman pitää."

Teknillinen korkeakoulu (TKK) sulki oma-aloitteisesti yhden käyttäjän tunnuksen, koska tämä opiskelija ja työntekijä oli laittanut kotihakemistoonsa peilikopion Nikin sivuista. Opiskelijalta ei mennyt vain pääsy kotihakemistoonsa, vaan Shibboleth-autentikoinnin tunnusta käytetään myös esimerkiksi uusille kursseille ilmoittautumiseen, harjoitustöiden suorittamiseen ja oppimateriaalien hankkimiseen.

Korkeakoulun hallintojohtaja ja tietoturvapäällikkö keskustelevat asiasta opiskelijan kanssa tänään iltapäivällä.

Poliisi ihmettelee kohua Suomessa

Poliisissa ihmetellään, miksi asiasta on noussut näin kova meteli Suomessa, vaikka dns-suodatuksessa on käytössä samanlainen järjestelmä Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Keskusrikospoliisi tiedotti eilen, että sillä on kuitenkin valmius alkaa toimittaa operaattoreille myös url-osoitteita pelkkien dns-osoitteiden sijaan. Näin lapsipornosivujen estoja voitaisiin kohdistaa tarkemmin. "Pyrimme siihen, että olisimme mahdollisimman tarkkoja näissä", Henriksson toteaa.

Tietokone-lehti kertoi eilen, että url-pohjaisen suodatuksen tuomisen epäillään aiheuttavan operaattoreille ja kuluttajille miljoonien eurojen lisäkustannukset. Muutokset olisivat operaattoreille vapaaehtoista.

Tagit: Nikki, Sensuuri, TKK
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös