Poliisille epäilyttävien nettisivujen vihjepalvelu

Valtion sisäisen turvallisuuden ohjelmaa viilataan uudelleen
Poliisille epäilyttävien nettisivujen vihjepalvelu

Huhtikuussa esiteltyä valtion sisäisen turvallisuuden ohjelmaa ollaan tarkentamassa syyskuisen Kauhajoen tragedian johdosta. Tietoverkoissa on valmisteilla kolmenlaisia toimenpiteitä, joilla yritetään sekä tunnistaa epäilyttäviä aineistoja netissä että tarjota mahdollisimman helppokäyttöinen vihjepalvelu.

Sisäisen turvallisuusohjelman sihteeri, suunnittelupäällikkö Tarja Mankkinen sisäasiainministeriöstä kertoo, että uudet toimet on katsottu erityisen tärkeiksi Jokelan ja Kauhajoen tapahtumien jälkeen. Yhteistä niille oli, että massamurhan tekijä haki huomiota netissä ja julkaisi sivustollaan laajan aineiston suunnitelmistaan.

Turvallisuusohjelma on avattu uudelleen tarkastettavaksi, koska Jokelan tapauksen tutkintaryhmän ehdotuksia ei aiemmin saatu vielä mukaan.

Nyt uusi suunnitelmaluonnos on saatu valmiiksi, se on lähetetty kommentoitavaksi alan toimijoille ja tavoite on saada valmista lokakuun loppuun mennessä. Sen jälkeen 5. marraskuuta ministeriryhmä käsittelee asiaa ja päättää, missä aikataulussa edetään.

Mankkisen mukaan tietoverkoissa suunniteltavat toimet ovat poliisien resurssien varmistaminen, ilmoitusaktiivisuuden lisääminen netissä rasistisista, väkivaltaisista tai muuten poliisin huomiota kaipaavista sivustoista sekä keskitetty järjestelmä nettivihjeiden lähettämiseen. Myös nettivalvontaan liittyvä lainsäädäntö otetaan tarkasteltavaksi.

Poliisille ei olla heti perustamassa uusia virkoja nettivalvontaa varten, vaan sen odotetaan organisoivan nykyistä väkeään entistä enemmän nettivalvontaan. Poliisissa on menossa iso organisaatiouudistus, joten mahdollisuuksia järjestelyihin on sisäministeriön mukaan olemassa.

"Poliisi kohdentaa jatkuvasti resurssejaan uusille alueille. Kun työvoima ikääntyy ja siirtyy eläkkeelle, tietysti katsotaan, mihin uusia poliiseja tarvitaan", kertoo Mankkinen.

Poliisilaitoksilla arki ei ole aina tukenut nettivalvontaa. Poliisit ovat kertoneet muun muassa, ettei tavallisilta laitosten työasemilta pääse muun muassa Irc-galleria- ja Youtube-sivustoille tietoturvasyistä. Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa selvitetään myös tätäkin asiaa, jotta poliisilla olisi tutkintakeinot käytettävissään.

Tietoverkkojen toimien lisäksi turvallisuusohjelmassa selvitetään keinoja nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen sekä paikallisiin turvallisuussuunnitelmiin kouluissa ja muissa laitoksissa.

Poliisille epäilyttävien nettisivujen vihjepalvelu
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös