Presidentinvaalit tulivat ensi kertaa tietokonepeliin

Obaman mainoksia 18:ssa eri pelissä
Presidentinvaalit tulivat ensi kertaa tietokonepeliin

Yhdysvaltojen presidentinvaalit näkyvät ensi kertaa aivan uudenlaisessa paikassa - tietokonepeleissä. Barack Obaman mainoksia nähdään 18 eri pelissä. Mielenkiintoista on se, miten tarkasti pelimainokset voidaan nykyään kohdistaa.

Mainokset huomattiin ensiksi Burnout Paradise -autopelissä. Pelissä ajellaan autoilla ympäri kaupunkia, ja matkan varrella näkyy Barack Obaman mainostauluja.

Pelin tekijä Electronics Arts on nyt kertonut, että Obaman kampanja on ostanut mainostilaa yhteensä 18 pelistä. Mukana on lähinnä erilaisia urheilupelejä.

Pelimainontaa tietyllä alueella, tiettyyn aikaan

Mainoskampanja osoittaa, miten tarkasti kohdistettua mainontaa peleissä voi nykyään tehdä. Electronics Arts -yhtiön mukaan mainoksia näytetään vain tietyissä osavaltioissa, joissa vaalitilanne on tiukin. Mainoksia tulee esimerkiksi Xbox 360 -pelaajille Ohion, Floridan, Iowan, Coloradon, Indianan, Montanan, North Carolinan, New Mexicon, Nevadan ja Wisconsinin osavaltioissa.

Pelimainonnassa myös mainosaika on hallittu. Mainoskampanja alkoi peleissä lokakuun 6. päivänä, ja se jatkuu aina Yhdysvaltojen presidentinvaalien äänestyspäivään eli marraskuun 4. päivään saakka. Pelimainonnalla tavoitellaan erityisesti nuoria miehiä.

Tagit: Peli, Presidentin
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös