PS3 veti Sonyn peliyksikön tappiolle
Viihdejätti Sonyn peliosasto tekee edelleen tappiota. Yhtiön julkistamien tuloslukujen mukaan pelipuoli teki vuoden 2007 aikana tappiota noin 1,42 miljardia euroa. Yhtiön arvion mukaan tappiota tulee vuoden 2008 aikana noin 760 miljoonan euron edestä. Suurin syy tappioihin on Playstation 3 -pelikonsoli.
Yhtiö myy konsolia edelleen tappiolla. Julkaisun aikana yhtiö teki jokaisella konsolilla analyytikkoarvioiden mukaan tappiota jopa 200 dollarin edestä, mutta korkea myyntihinta rajoitti silti kaupankäyntiä tuntuvasti. Konsolissa käytettyjen komponenttien hinnanlasku on parantanut Sonyn tilannetta, mutta voitolle konsolimyynnillä ei analyytikoiden mukaan päästä vielä ensi vuodenkaan aikana.
Tämän vuoden tulosarviota kaunistaa kuitenkin piristynyt pelimyynti, jonka Sony odottaa kasvavan noin neljänneksellä. Pelimyynti on perinteisesti ollut konsolivalmistajien tulolähteistä suurin. Esimerkiksi Sony saa lehtitietojen mukaan noin kymmenyksen jokaisen myydyn PS3-pelin hinnasta.
Sonysta poiketen kilpailevat konsolivalmistajat Nintendo ja Microsoft myyvät konsoleitaan voitolla. Microsoft pääsi komponenttien halventumisen ansiosta konsolimyynnissä katteille viime vuoden aikana, mutta joutui Sonyn tapaan myymään konsoliaan tappiolla. Nintendo on teknisesti yksinkertaisemman Wii-konsolin ansiosta pystynyt myymään laitteita voitolla alusta alkaen








