Puoli miljoonaa Intelin koulukannettavaa Portugaliin
Portugal on tilannut Inteliltä puoli miljoonaa tämän kehittämään Classmate pc -konseptiin perustuvaa halpakannettavaa. Suurkauppa nostaa Intelin koulukannettavan kertaheitolla Olpc:n ohitse halpojen koulukäyttöön suunniteltujen kannettavien tietokoneiden markkinoilla.
Portugalin ostamat puoli miljoonaa kannettavaa tullaan jakamaan peruskoulun oppilaille syyskuussa alkavan kouluvuoden aikana osana Magellan-hanketta, jonka Portugalin päämisteri José Sócrates ja Intelin Craig Barrett julkistivat Lissabonissa.
Portugalin päätös ostaa Classmate pc -kannettavia on paha isku Olpc:lle, jota on myyty yhteensä 667 000 kappaletta lähinnä Etelä-Amerikassa. Tänä vuonna Olpc on ilmoittanut vain yhdestä suurkaupasta Kolumbian päätettyä ostaa 65 000 Olpc:tä toukokuun lopussa. Olpc menetti miljoonan kannettavan kaupan Nigeriaan hallituksen vaihdon takia ja Intia päätti kehittää oman halpakannettavan Olpc:n sijaan. Intelin mukaan Classmate pc:tä on myyty Portugalin lisäksi satoja tuhansia kappaleita yli kolmeen kymmeneen valtioon.
XP:llä tai Linuxilla
Intelin suunnittelema Classmate pc esiteltiin syyskuussa 2006 ja tehokkaammalla prosessorilla ja isommalla näytöllä varustettu toisen sukupolven malli tuli myyntiin tämän vuoden huhtikuussa. Eri valmistajien nimellä myytävässä Intelin kehittämässä kannettavassa on Celeron- tai Atom-prosessori, 7" tai 8,9" näyttö, web-kamera, 256-512 megaa muistia ja 1-8 gigaa flash-muistia.
Intelin mukaan oppilaiden vanhemmat voivat valita Classmate pc:n joko Portugalissa joko Windows XP:llä tai Linuxilla varustettuna. Kannettavien hintaa ei paljastettu.








