Puolijohdemarkkinat yhä kasvussa
Maailman puolijohdemarkkinat ovat jatkaneet kasvuaan synkentyvistä talousuutisista huolimatta. Puolijohdeteollisuuden etujärjestön Sian (Semiconductor Industry Association) mukaan puolijohdemarkkinat olivat heinäkuussa kasvaneet 7,6 prosenttia vuoden 2007 vastaavasta ajankohdasta.
Maailmanlaajuisen puolijohdekaupan arvo oli Sian mukaan yli 22 miljardia dollaria, eli noin 17 miljardia euroa. Amerikan talousvaikeudet näkyvät kuitenkin kasvuluvuissa, sillä Yhdysvalloissa markkinat kutistuivat 1,6 prosenttia. Euroopassa markkinoiden kasvu jäi vaatimattomaan 0,7 prosenttiin. Maailmanlaajuisia kasvulukuja kompensoi kuitenkin Japanin ja Kiinan markkinoiden voimakas kasvu.
Myös tuotesegmenttien sisällä on merkittävää vaihtelua. Sian mukaan erityisesti dram- ja nand-muistien markkinat ovat heikentyneet hintojen voimakkaan laskun seurauksena.
Analyytikoiden mukaan puolijohdemarkkinoiden kasvu jatkuu myös ensi vuonna. Kasvua vetävät voimakkaasti kehittyvät Kiinan ja Intian markkinat. Euroopan ja Amerikan markkinoiden kasvun uskotaan tyrehtyvän paitsi uhkaavan taantuman, myös yleistyneen puolijohdevalmistuksen ulkoistuksen vuoksi.








