Ruotsalaistutkija: Iphone 3G:ssä on herkkyysongelma
Ruotsalainen Gävlen yliopiston tutkija kertoo löytäneensä syyn Applen Iphone 3G:n yhteysongelmille, jotka ovat herättäneet ihmetystä eri puolilla maailmaa. Syynä on tutkijan mukaan muita puhelimia huonompi herkkyys 3g-signaaleille. Erikoista on se, että syy ei välttämättä ole Applen.
Asiasta kertoo ruotsalainen Ny Teknik lehti. Tiedot ovat Gävlen yliopiston tutkijalta, joka haluaa kuitenkin pysyä nimettömänä. Uutispalvelu Cnetin mukaan syy on se, että hän käytti testeihinsä työnantajaorganisaationsa laitteita.
Testeissä selvisi, että Iphone 3G:n herkkyys on heikompi kuin muilla samantyyppisillä 3g-puhelimilla. Tämän vuoksi puhelimella törmätään helpommin ongelmiin 3g-yhteyksien kanssa, eivätkä yhteydet pysy päällä yhtä hyvin kuin muilla puhelimilla. Myös datanopeudet voivat laskea yhteyden heikentyessä.
Tutkija: kyseessä voi olla valmistusvika - ei suunnitteluvirhe
Mielenkiintoista on se, että vika ei välttämättä ole Applessa. Tutkija nimittäin arveli, että ongelmat olisi pitänyt huomata helposti puhelimen radiosertifiointitesteissä eri maissa. Jos prototyypeissä ei vikaa ole ollut, viittaisi se Iphonen valmistajan tekemään virheeseen.
Iphone 3G:n ongelmista on raportoitu eri puolilla maailmaa. T-Mobile-operaattori Alankomaissa syytti ongelmista vikaa Applen puhelimessa. Sydney Morning Herald -lehden mukaan australialaisen operaattorin edustaja myöntää myös nimettömästi Iphone 3G:n ongelmat, ja syyttää niistä Applea.








