Ruotsi hyökkää Pirate Baytä vastaan
Syyttäjä kertoo nostavansa oikeusjutun Pirate Bay -nettipalvelun ylläpitäjiä vastaan Ruotsissa. Syyttäjän mukaan kyse on avunannosta rikokseen, mikä on vakava syyte. Oikeusjutun ei uskota sulkevan palvelua, mutta syyttäjä uskoo iskevänsä Pirate Bayn arkaan paikkaan.
Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Yleinen syyttäjä Håkan Roswall aikoo nostaa Pirate Bayn ylläpitäjiä vastaan syytteet 31. tammikuuta, eli torstaina.
Syytteinä salaliitto ja avunanto rikokseen
"Kyse on klassisesta esimerkistä avunannosta [rikokseen] -- toimia välikätenä rikoksiin syyllistyvien henkilöiden välillä, olipa kyseessä fyysinen tai virtuaalinen maailma", sanoo Roswall Reutersille. Hän aikookin nostaa syytteet avunannosta rikokseen ja salaliitosta tekijänoikeuksien rikkomiseksi. Syytteet ovat siis paljon vakavammat kuin pelkkä tekijänoikeusrikos.
"Se on idioottimaista. Tälle ei ole oikeusperusteita", vastaa Reutersille Pirate Bayn perustajiin kuuluva Peter Sunde. Ilmeisesti myös Sunde joutuu oikeuteen vastaamaan rikossyytteisiin.
Syyttäjä iskee mainostajiin
Roswell ei usko, että palvelu lakkaisi toimimasta, vaikka oikeudesta tulisi langettava päätös. Näin on siksi, että Pirate Bayn palvelimet on siroteltu eri puolille maailmaa, eikä niitä tiettävästi ole Ruotsissa.
Roswell kuitenkin uskoo, että langettava päätös voisi vaikuttaa palvelun mainostajiin, ja saada heidät lopettamaan yhteistyön. Se taas heikentäisi Pirate Bayn rahoitusta ja vaikeuttaisi palvelun toimintaa.








