Ruotsin wlan-rosvoille melkein satoja miljoonia

Ryöstö estettiin viime tingassa
Ruotsin wlan-rosvoille melkein satoja miljoonia

Ruotsin erikoisen wlan-verkon ja etäkäyttölaitteiden avulla toteutetun pankkiryöstön yrittäjät on asetettu syytteeseen. Poliisitutkinnassa on selvinnyt, että rikolliset olivat vähällä saada vietyä pankista miljardeja kruunuja eli satoja miljoonia euroja. He jäivät kiinni viime hetkellä.

Tapauksen etenemisestä kertoo Helsingin Sanomat tänään. Kahdeksan miestä asetettiin eilen syytteeseen Uppsalassa rikoksen yrityksestä.

Tapaus tuli julkisuuteen tammikuussa, kun rikolliset jäivät kiinni melkein sattumalta. Pankkivirkailijan koneelle oli ujutettu etäkäyttölaite, ja rikolliset olivat siirtämässä valtavaa summaa omille tileilleen.

Poliisitutkinnassa on paljastunut, että juuri ennen ryöstön onnistumista pankkivirkailija huomasi tietokoneellaan tapahtuvan asioita, vaikka käyttäjä ei tehnyt mitään. Hiiren osoitin liikkui, tilinumero täydentyi lomakkeeseen ja syötetyn luvun perään alkoi ilmestyä aika monta nollaa. Virkailija huomasi epäilyttävät tapahtumat ja veti piuhat irti ylimääräisistä laitteista.

Laitteisto oli asennettuna viikkojen ajan huomaamatta. Rikollisten jäljille päästiin valvontakameran nauhojen avulla, joissa paljastui yksi mies murron yhteydessä. Varjostuksen ja puhelinkuuntelun jälkeen poliisi sai kiinni muut liigan jäsenet. Osa on tunnustanut osallistumisensa, mutta rikollisliigan johtajaksi ei kukaan myönny.

Tagit: Ruotsi, Ryöstö, Wlan
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös