Ruotsissa tapahtui erittäin vakava tietomurto

Poliisien salasanoja julkaistiin netissä
Ruotsissa tapahtui erittäin vakava tietomurto

Rikolliset ovat murtautuneet suositulle ruotsalaiselle nettipalvelimelle, vieneet 24 000 käyttäjätunnusta ja salasanaa, ja kaiken huipuksi julkaisseet ne heti netissä. Uhrien joukossa on esimerkiksi kansanedustajia, sotilashenkilöstöä ja kymmeniä poliiseja.

Tietovarkaus tapahtui tietokonealan Dataföreningen-nettisivustolla. Sillä ei sinänsä ole sidoksia viranomaisiin, mutta palvelua käyttävät lukemattomat alan asiantuntijat. Viranomaisten lisäksi uhrilistalla on esimerkiksi suurten yritysten it-henkilöstöä.

Salasanojen vaihtoruletti käynnistyi

Dataföreningenin mukaan palvelimilta vietiin noin 30-40 poliisin tiedot. Helsingin Sanomien mukaan Ruotsin poliisin sisäisissä tietojärjestelmissä käytetään erikseen määrättyjä käyttäjätunnuksia ja salasanoja, joten on epätodennäköistä että samoja olisi käytetty nettipalvelussa.

Monissa yrityksissä tilanne voi kuitenkin olla toinen. Käynnissä onkin nyt kiivas käyttäjätunnusten ja salasanojen vaihtoruletti. Rikolliset julkaisivat tiedot heti netissä, joten periaatteessa kuka tahansa voi lähteä kokeilemaan uhrien käyttäjätunnuksia ja salasanoja eri palveluihin.

Tagit: Murto
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös