S3 julkisti edullisen hd-näytönohjaimen
Vian omistama S3 Graphics tuo markkinoille uuden budjettinäytönohjaimen. Yhtiö on julkaissut kevään aikana myös muita erityisesti edullisiin kotikoneisiin ja kotiteatteri-mikroihin tarkoitettuja näytönohjaimia.
S3:n malliston uusin tulokas kuuluu jo aiemmin keväällä julkistettuun Chrome-sarjaan. Mallinimellä Chrome 440 GTX kulkeva kortti maksaa vain noin 70 dollaria, eli noin 47 euroa.
Edullisesta hinnasta huolimatta ohjain soveltuu erittäin hyvin jopa raskaaseen multimediakäyttöön, sillä se tukee teräväpiirtokuvan purkua ja uusia Directx 10.1- ja Opengl 2.1 -rajapintoja. Raskaaseen pelikäyttöön uutuusohjain ei sovellu, mutta hiukan vanhemmat pelit toimivat sillä ongelmitta. S3:n omien testien mukaan Chrome 440 GTX päihittää esimerkiksi AMD:n edullisen Radeon 3470 -näytönohjaimen pelinopeudessa.
Chrome 440 GTX käyttää gddr3-muistia, ja ohjaimessa on 64-bittinen muistiväylä. Korttien sydämenä toimii S3:n 65 nanometrin tekniikalla valmistettu Chrome 400 -grafiikkapiiri.
Muiden Chrome-näytönohjaimien tapaan myös GTX-mallissa on mukana suora tuki hdmi-liitännälle. Kortti tukee myös teräväpiirtoelokuvissa käytettävää hdcp-kopiosuojausta, jonka ansiosta esimerkiksi blu-ray-elokuvien katselu onnistuu suoraan tietokoneeseen kytketystä hdcp-yhteensopivasta televisiosta tai näytöstä.
Analyytikot ovat ihmetelleet S3:n tapaa uutuusohjaimen nimeämisessä. GTX-mallimerkintä on asiantuntijoiden mukaan erittäin huono ratkaisu, sillä mystinen lyhenne vaikeuttaa näytönohjaimien vertailua. Samaa lyhennettä aiemmin käyttänyt Nvidia on siirtymässä kritiikin takia uusiin, helpompiin mallimerkintöihin.








