Sähköinen asiointi lisäturvan tarpeessa
Sähköinen asiointi leviää kaikille elämänalueille, mutta samalla kasvavat huolet sen turvallisuudesta. Luottamus sähköisiin palveluihin on järkkynyt useastikin viime aikoina. Oulun yliopistolla järjestettävässä kokouksessa joukko eurooppalaisia tietoturva-asiantuntijoita etsii nykyistä turvallisempia ratkaisuja.
€-Confidential-kokous liittyy eurooppalaiseen Itea-tutkimus- ja kehityshankkeeseen. Sen tarkoituksena on kehittää verkkoasiointiin sovellusalusta, joka toimii pienin muutoksin eri laitealustoilla ja mahdollistaa turvallisen verkkokaupan ja verkkoasioinnin viranomaisten kanssa.
"Oulun yliopiston rooli hankkeessa on vastata kehitettävän alustan riittävän hyvästä turvatasosta. Testaamme, miten se toimii käytännössä", professori Juha Röning kertoo
Avoimen koodin pohjalta
Keskeisiksi tietoturvaelementeiksi nähdään muun muassa tärkeän tiedon suojaaminen ja säilyttäminen, käyttäjän todentaminen ja pääsyn rajaus sekä hyökkäysten havaitseminen ja niihin reagoiminen. €-Confidential-hanke parantaa nimenomaan loppukäyttäjän tietoturvaa, niin että uusi tekninen alusta lisää verkkopalveluiden määrää ja saatavuutta.
Tutkimusryhmien lisäksi hankkeessa on mukana yrityksiä. Tähtäimessä on kuluttajamarkkinoille sopiva ratkaisu, jossa tietoturva kattaa sekä ohjelmistot että laitteiston. Arkkitehtuurin tulisi olla siirrettävissä erilaisiin ympäristöihin. Käyttöjärjestelmää ja siinä pyöriviä turvapalveluita varten tarvittavat kehitys- ja käyttöönottotyökalut suunnitellaan avoimen lähdekoodin periaatteella.
Oulun yliopistossa toimiva tietoturvallisen ohjelmoinnin tutkimusryhmä isännöi perjantaina ja lauantaina pidettävää €-Confidential-kokousta.








