Sähköisen äänestyksen pyykkiä pesty

Käytettävyyden asiantuntijaa ei käytetty
Sähköisen äänestyksen pyykkiä pesty

Sähköisen äänestyksen kokeilu viime kunnallisvaaleissa meni osittain pieleen: osa äänistä meni hukkaan, kun äänestysjärjestelmän ja äänestäjän logiikat eivät kohdanneet. Yksi syy tähän saattaa olla, että käytettävyyden suunnitteluun perehtyneeseen asiantuntijaan turvautumisesta luovuttiin jostakin syystä. Oikeusministeriö on laatinut raportin kokeilun hallinnossa havaituista puutteista.

Selvityksessä todetaan, että käytettävyyden suunnitteluun erikoistuneen asiantuntijan arvion hankkiminen äänestyslaitteesta olisi ollut perusteltua. Tätä oli harkittu, mutta se jäi pois suunnitelmista jo projektin alkuvaiheessa vuonna 2006.

Tosin asiantuntijoistakaan ei ole hyötyä, jos heitä ei kuunnella. Raportti toteaa, että hyväksymistestauksessa kiinnitettiin huomiota siihen, että äänestäjälle saattoi jäädä virheellinen käsitys äänestyksen onnistumisesta, kun äänestyskortin ennenaikainen poistaminen laitteesta palautti sovelluksen mitään ilmoittamatta aloitusnäytölle. Kaikki muut testaajinen havainnot käsiteltiin, tätä ei.

Juuri tällainen logiikan onnahtelu aiheutti sen, että runsaat 200 äänestäjää uskoi äänestäneensä, vaikka heidän äänensä ei kirjautunutkaan järjestelmään.

Ei enää eurovaaleissa?

Selvitys antaa osin puhtaat paperit vaalitietojärjestelmän uudistamishankkeelle: se on "toteutettu hyvän projektihallinnan mukaisin menettelyin". Puutteena pidetään hankkeen kokonaishallintaa sekä ministeriön kapeaa edustusta hankkeen johtamisessa ja ohjauksessa.

Yleisradion tietojen mukaan oikeusministeriö ei aio jatkaa kokeilua enää ensi kesän eurovaaleissa ja harkitsee myös vaaleista vastaavien henkilöiden vaihtamista eurovaaleihin.

27-sivuinen raportti on ladattavissa oikeusministeriön sivuilta. Kokonaisselvityksen äänestyskokeilusta on määrä valmistua loppukeväällä 2009.

Tagit: Äänestys, Vaali
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös