Salaukset murenevat kvanttikoneiden edessä
Professori Andrew White
Queenslandin yliopiston tutkijat ovat professori Andrew Whiten johdolla onnistuneet ensimmäisenä toteuttamaan yksikertaisen kvanttitietokoneen. Kvanttimekaanisesti yhteen kytkeytyneiden fotonien avulla kone jakoi tekijöihinsä luvun 15 antaen tulokseksi luvut kolme ja viisi.
Tehtävään vastaus olisi saatu helpommin kysymällä nokkelalta alakoululaiselta, mutta tutkijoiden tavoite on korkeammalla. Laskutoimitus vaikeutuu nopeasti, kun luku kasvaa. Pitkien lukujen hajottaminen alkuluvuiksi on mahdotonta tehokkaimmillekin nykytietokoneille. Tähän vaikeuteen perustuvat luotettavina pidetyt salaustekniikat.
Nykytietokoneiden bitit voivat olla joko ykkösiä tai nollia. Kvanttitietokoneen qubitit voivat olla molemmissa tiloissa samaan aikaan, joka tehostaa tiedon käsittelyä valtavasti.
Tutkijat haluavat osoittaa, että salausmenetelmät ovat haavoittuvaisia. Heidän mukaan todelliset kvanttitietokoneet ovat vielä vuosien päässä, mutta kun ne tulevat, eivät salatut tiedot enää ole turvassa.








