Sampo Pankista tutkintapyyntö poliisille

Pankin mukaan ongelma on korjattu
Sampo Pankista tutkintapyyntö poliisille

Sampo Pankin asiakas kertoi tänään ilmestyneen Kaleva-lehden mukaan tehneensä tutkintapyynnön poliisille, koska rahat eivät siirtyneet lopetetulta tililtä uuteen pankkiin. Asiakas ilmoitti epäilevänsä rahojen kavallusta.

Sampo Pankin viestintäjohtaja Hannu Vuola kertoi perjantaina Tietokoneelle, että ongelmatilanne on ratkaistu Oulun konttorissa siten, että tilapäisesti asiakkaan tavoittamattomissa rahat on manuaalisesti siirretty asiakkaan uudelle tilille. Järjestelmä yritti aiemmin siirtoa useita kertoja.

Sampo Pankki ei pankkisalaisuuden vuoksi voi ruotia yksittäisen asiakkaan tietoja julkisuudessa.

Tietokone-lehden tietojen mukaan tapauksessa on kuitenkin kyse siitä, että asiakkaan rahat olivat palautuneet takaisin uudesta pankista, ja tässä tilanteessa rahat menevät pankin niin sanotulle selvittelytilille. Rahat voivat palautua, jos siirtämiseen on esimerkiksi annettu väärä tilinumero.

Oulun poliisista arvioitiin jo aiemmin Kaleva-lehdelle, että tutkintapyyntö tuskin johtaa rikostutkintaan. Poliisi neuvoo asioimaan ongelmatilanteissa ensisijaisesti pankin, ei poliisin kanssa.

Asiakkaat kannelleet pankkisalaisuutensa rikkomisesta

Sampo Pankista on tehty muitakin valituksia. Helsingin Sanomat kertoi perjantaina, että pankkialan yhteiseen asiakasneuvontaan oli tullut tähän mennessä noin sata kantelua,

Uusin tyyppi niissä on, että asiakkaat epäilevät pankkisalaisuutensa vaarantuneen, koska perheelliset ovat saaneet kirjeitä, joissa toisen puolison pankkisalaisuuden piiriin kuuluvia asioita olisi paljastettu ilman lupaa. Kyseessä voisi olla luottolaitoslain rikkomus, jos väite pitää paikkansa.

Sampo Pankin kilpailijat ovat arvioineet saaneensa jopa tuhansia asiakkaita Sammosta. Sampo Pankin Hannu Vuola sanoo, että lähteneiden asiakkaiden määrän uskotaan olevan yhä aiemmin arvioidun 5000 asiakkaan sisällä, mutta tarkemmat tiedot selviävät vasta parin kuukauden sisään.

Sampo Pankin ja tanskalaisen Danske Bankin tietojärjestelmien yhdistämisestä alkaneet ongelmat ovat nyt jatkuneet noin kuukauden. Pankki on luvannut kaiken olevan kunnossa kesälomiin mennessä.

Tagit: Sampo Pankki
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös