Sampo tukee satasella konepäivitystä

Nettipankki vaatii ohjelmistopäivityksiä
Sampo tukee satasella konepäivitystä

Pääsiäisenä verkkopankkinsa uudistuksen toteuttava Sampo tarjoaa niille asiakkailleen 100 euron hyvitystä, joiden vanha kone ei sovellu nettipankkiasiointiin. Näiden asiakkaiden määrä on kuitenkin vähentynyt murto-osaan alkuperäisestä. Sampo siirtyy uuden omistajansa Danske Bankin järjestelmään. Vanhojen koneiden omistajille tarjotaan tukea päivitykseen.

Sammon hyvityskampanjasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Alennusta tarjotaan Fujitsu-Siemensin koneista Musta Pörssi -liikkeissä. Koneen saa edullisimmillaan noin 550 eurolla.

Sampo-pankin viestintäjohtaja Hannu Vuolan mukaan enintään noin 50 000 asiakkaan koneen yhteys ei toimi tällä hetkellä verkkopankkiin java-tuen puuttumisen takia. Vuola toteaa, että määrästä ei ole tarkkaa tietoa, koska ihmisillä on käytössään useita koneita esimerkiksi kotona ja töissä.

Hänen mukaansa todellinen asiakasmäärä lienee lähempänä 5000 eri asiakasta. Vielä tammikuussa arvioi oli, että noin 200 000 asiakkaalta tai koneelta puuttui tarvittavia päivityksiä. Nettipankin asiakkaita on yhteensä 800 000, joista 500–600 tuhannen arvioidaan olevan asioivan säännöllisesti.

Verkkopankin vaatimukset on kerrottu nettisivuilla, jossa yhteensopivuuden voi myös testata.

Windowsissa uuden nettipankin pitäisi toimia Windows 2000:sta alkaen. Joissakin lehdissä on virheellisesti väitetty, ettei nettipankki toimisi Windows 2000:n kanssa. Myös Windows 98:ssa nettipankki voi toimia, mutta sitä ei suositella, koska virustorjuntaohjelmien tuki on heikko.

Vuolan mukaan java-tuessa ei pitäisi olla ongelmia Macissa Firefoxilla tai Safarilla, mutta Operan kanssa yhteensopivuutta ei vielä ole. "Linux-selainten ja java-tuen pitäisi toimia, mutta erilaisten versioiden takia ongelmia voi tulla enemmän kuin Windowsissa", pohtii Vuola.

Hän muistuttaa, ettei pankki voi taata yhteensopivuutta myöskään selainten beeta-versioiden kanssa.

Sammon nettipankki menee päivityksen ajaksi kiinni torstai-iltana klo 18:30 ja avautuu taas tiistaiaamuna. Kyseessä on yksi kaikkien aikojen suurimmista it-uudistuksista Suomessa.

Pankki perustelee siirtymistä yhteiseen järjestelmään nykyaikaisemmalla tietoturvaratkaisulla. Danske Bankin palvelussa on myös palveluita, joita Sampo ei ole tarjonnut, kuten kuuden vuoden arkisto maksutapahtumille.

Sampo tukee satasella konepäivitystä
Tagit: Nettipankki, Sampo
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös