Samsung haastaa Nokian älypuhelimia

Kolme uutta Symbian- ja Windows-kännykkää Suomeen
Samsung haastaa Nokian älypuhelimia Samsung Ominia on valmistajan odotetumpia älypuhelimia, mutta korkea hinta rajaa ostajakunnan pieneksi.

Eteläkorealainen kännykkävalmistaja Samsung on perinteisesti keskittynyt puhelimissaan muotoiluun ja ulkonäköön. Näistä se on saanut myös kehuja. Tämä ei kuitenkaan riitä, yhtiö arvioi teettämänsä eurooppalaisen tutkimuksen pohjalta. Samsung lisääkin tarjontaansa uusia ominaisuuksia, ja Suomessa tämä näkyy ainakin kolmena uutena Symbian- ja Windows-älypuhelimena, joilla haastetaan Nokian E- ja N-sarjan malleja.

Suomen Samsungin kännyköiden myyntipäällikkö Mika Engblom iloitsi tiedotustilaisuudessa eilen, että yritys on onnistunut kasvattamaan osuutensa Suomessa seitsemään prosenttiin ja nousemaan selkeästi toiselle sijalle Nokian jälkeen. Kasvuvaraa on, sillä Nokian osuus on arvioiden mukaan yhä 80 prosentin paremmalla puolella.

Samsung haastaa Apple Iphonen 3g:n sekä Nokia N95:n ja N96.n kaltaiset mallit tänä jouluna paljon kohuttua herättäneellä Windows Mobile -puhelimella Omnialla, joka edustaa yhtiön tuotevalikoimassa viihdepuhelinten valikoimaa.

Tekniset ominaisuudet ovat lupaavat: pysty- ja vaakasuunnassa toimiva 3,2 tuuman kosketusnäyttö, viiden megapikselin kamera, 32 gigatavuun asti laajennettava muisti (16 Gt sisäistä ja loput muistikortilla), gps-navigaattori ja Route 66:n paikannuspalvelu vuodeksi puhelimen mukana, hsdpa-yhteydet 7,2 megabittiin sekunnissa asti, fm-radio, dlna-standardin tuki ja Windows Mobile 6.1 Professional -käyttöjärjestelmä. Saatavuudeksi arvioidaan lokakuun loppu, ja hinta-arvio on peräti 799 euroa.

Samsung ei lähtenyt hintakilpailuun

Tiedotustilaisuudessa Omniaa verrattiin vaivihkaa Apple Iphone 3g:hen, johon verrattuna parempaa ovat esimerkiksi mms-viestien, videokuvauksen ja -puheluiden tuki, kameran automaattitarkennus, muistikorttipaikka ja vaihdettava akku.

Toinen Samsungin uusi huippumalli on läheisesti N95:sta ja N96.sta muistuttava Symbian S60 -puhelin Innov8 (lausutaan "innovate"), jossa on kahdeksan megapikselin kamera, 2,8 tuuman tft-näyttö, 16 Gt sisäistä muistia ja microsd-muistikorttipaikka, gps-navigaattori ja Route 66:n navigointipalvelu vuodeksi, fm-radio stereoäänillä ja uudenlainen optista hiirtä jäljittelevä ohjain. Puhelimen pitäisi tulla vielä lokakuussa, ja suositushinta on 899 euroa.

Suomen markkinoille on tulossa myös edullisempi Symbian S60 -malli L870, josta Samsung odottaa hittiä myös operaattoreiden valikoimissa. Uuden 3g-älypuhelimen suositushinta on 349 euroa. Liukukantisessa puhelimessa on ammattikäyttöön suunnatut ominaisuudet, kuten hsdpa-yhteydet ja MS Office -asiakirjojen muokkaus- ja lukuohjelmat. Qvga-näytön koko on 2,4 tuumaa, kamera on kolme megapikseliä ja mukana ovat myös bluetooth-stereoäänet, fm-radio ja microsd-korttipaikka.

Samsung ei ole siis onnistunut puskemaan älypuhelintensa hintoja yhtä alas kuin Nokia. Samsungin matkapuhelinten Pohjoismaiden myyntijohtaja Brian Fogh kommentoi Tietokone-lehdelle kyse olevan kuitenkin siitä, ettei hintoja edes haluta polkea alas.

Samsung haastaa Nokian älypuhelimia Samsung Innov8 (vas.) ja L870 ovat Samsungin uusia S60-älypuhelimia. Lisäksi Samsungilla on Windows Mobile -puhelimia. Googlen Androidia vasta seurataan mielenkiinnolla.
Samsung haastaa Nokian älypuhelimia Samsung Innov8 (vas.) ja L870 ovat Samsungin uusia S60-älypuhelimia. Lisäksi Samsungilla on Windows Mobile -puhelimia. Googlen Androidia vasta seurataan mielenkiinnolla.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös