Samsung vahvistaa otettaan yrityksistä

Näyttöjä ja tulostimia Atean kautta
Samsung vahvistaa otettaan yrityksistä Lars Reinius sanoo, että Samsung raivaa tietään yritysten it-kumppaniksi lcd-näytöillä ja tulostimilla, mutta myöhemmin myös kannettavia pc:itä toivotaan Pohjoismaihin.

Samsung laajentaa yhteistyötään Ementor-konsernin kuuluvan tietotekniikan jakelijan Atean kanssa kaikissa Pohjoismaissa. Yhtiö tavoittelee jopa kolminkertaistavansa tai viisinkertaistavansa it-tuotteiden liikevaihtonsa kolmessa vuodessa.

Samsungilla on ollut yhteistyötä Ementorin kanssa ennestäänkin, mutta nyt sitä ollaan voimakkaasti syventämässä, kertoo it-tuotteiden Pohjoismaiden johtaja Lars Reinius Tietokoneelle. Hän kehuu, että Atea on suurin it-tuotteiden jakelija Ruotsissa ja saman omistajan Topnordicin kautta myös Tanskassa, ja vahva myös Suomessa valtakunnallisesti.

"Atealla on vahvat suhteet jälleenmyyjiin ja hyvät asiakkaat. He ovat meille vahva kumppani", innostuu Reinius.

Tähtäin korkealla

Alkuvaiheessa markkinakasvua haetaan lcd-näytöistä ja tulostimista, joissa maalina on HP. Se on tutkimusyhtiö IDC:n mukaan molemmissa tuoteryhmissä markkinajohtaja useimmilla mittareilla.

"Liikevaihtomme it-tuotteissa oli viime vuonna Pohjoismaissa yli 10 miljoonaa euroa. Tavoitteemme on kolminkertaistaa, tai jopa viisinkertaistaa se kolmessa vuodessa", sanoo Reinius.

Kappalemäärillä mitattuna Samsung väittää jo kasvattaneensa markkinaosuuttaan tulostimissa Suomessa loka–joulukuussa Suomessa viidestä prosentista lähes neljännekseen ja vieneensä merkittävästi osuuksia HP:lta, joka on hallinnut parhaimmillaan 70 prosenttia markkinasta. Monitoimilaitteissa Samsung laskee kasvattaneensa viimeisellä neljänneksellä osuuttaan 14:stä 32:een prosenttiin, ja olevansa markkinaykkönen.

"Meidän lisäarvomme on erittäin kilpailukykyinen hinnoittelumme ja siten vastine pääomalle", hehkuttaa Reinius.

Hintakilpailu ei riitä

Samsung ei usko kuitenkaan kasvattavansa osuuttaan hyvin konservatiivisessa monitoimi- ja tulostinmarkkinassa vain aggressiivisella hintakilpailulla, vaan lupaa panostaa myös palvelu- ja tukitarjontaan. "Etsimme koko ajan myös pieniä paikallisia kumppaneita. Niillä on hyvin tärkeä rooli pk-yritysten tavoittamisessa", sanoo Reinius. "Olemme myös palkkaamassa tulostimiin erikoistuneita myyjiä."

Myös lcd-näytöissä Samsung kilpailee vahvasti HP:n kanssa, joka on IDC:n arvion mukaan ollut vahvan pöytäkoneiden kaupan ansiosta markkinaykkönen alle 20 tuuman lcd-näyttöjen toimituksissa. Samsung taas laskee olevansa ykkössijalla yli 20 tuuman malleissa. Dell tuli loka–marraskuussa kolmantena 12 prosentin osuudellaan, ja muut jäivät 10 prosenttiin tai alle.

Cebit-messuilla yhtiön johto arveli myös Samsungin kannettavien tulevan aikanaan Pohjoismaihin, mutta Reinius ei lupaa tähän kovin nopeaa aikataulua.

Toistaiseksi pääkonttorissa Etelä-Koreassa on pidetty tätä markkinaa liian pienenä. Saatavuutta laajennetaan ensin Itä- ja Keski-Euroopassa. Samsung esitteli Cebitissä ensimmäisen varsinaisen 12,2 tuuman näytön yrityskannettavansa.

Samsung vahvistaa otettaan yrityksistä Cebitissä Samsung esitteli yritysverkon tulostimia sekä kumppaneiden kautta tarjottavia ylläpidon palveluita ja tukea.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös