Saunalahtikin harkitsee maksullisia paperilaskuja

Sähköinen lasku menisi uusille asiakkaille oletusarvoisesti
Saunalahtikin harkitsee maksullisia paperilaskuja

Elisan tytärbrändi Saunalahti harkitsee paperilaskuista veloittamista uusilta asiakkailtaan. Operaattori haluaa patistaa asiakkaitaan verkkolaskutukseen, koska paperilaskut katsotaan merkittäväksi kustannukseksi ja ympäristön tuhlaamiseksi. Teliasoneran saamaa kovaa ryöpytystä on seurattu yllättyneenä.

Saunalahden asiakkaat ovat kuulleet sähköisistä laskuista ja maksullisista paperilaskuista huhuja asiakaspalvelun kautta.

Tuotejohtaja Panu Lehti Elisasta vahvistaa, että tällaista on harkittu. "Olemme suunnitelleet tätä pitkään. Emme ole siirtymässä (kokonaan sähköisiin laskuihin), vaan olemme miettineet mahdollisuutta, että uusille asiakkaille tarjottaisiin oletusarvoisesti paperitonta laskua", kertoo Panu Lehti.

"Tässä on mennyt aikaa, koska olemme halunneet tehdä kaikki maksuvaihtoehdot saataviksi."

Saunalahti on kaavaillut paperilaskun hinnaksi uusille asiakkailleen 0,95 euroa. Vanhat asiakkaat saisivat siis yhä pitää maksuttoman paperilaskun. Yhtiössä toivotaan silti mahdollisimman monien vaihtavan sähköiseen laskuun.

Paperilaskun osuus jopa viisi prosenttia loppusummasta

"Onhan paperilasku merkittävä kustannus. Keskimäärin voidaan puhua 5–10 eurosta per asiakas vuodessa", sanoo Lehti kustannuksista. "Olen itse ollut sitä mieltä, että paperilaskuista pitäisi kakkien toimijoiden yrittää eroon. Olen myös eri yhteyksissä puolustanut Soneran toimintaa."

Saunalahden asiakkaiden kuukausilaskut ovat keskimäärin 20 euron luokkaa, josta laskun osuuden arvioidaan olevan nykyisin lähes viisi prosenttia. Saunalahden laskutusraja on 15 euroa, eli sitä pienempiä laskuja ei ole lähetetty. ellei edellisestä laskusta ole yli puolta vuotta.

Suomessa on arvioitu, että kokonaan kuluttajien sähköisiin laskuihin siirtyminen toisi laskuttajile säästöä 400 miljoonaa euroa vuodessa, ja kaikkien laskujen osalta peräti yli kolme miljardia euroa.

Saunalahden järjestelmässä uudesta laskusta saisi tiedon halutessaan sähköpostitse tai tekstiviestillä, ja laskut puheluerittelyineen näkisi vuosia asiakkaiden web-palvelussa. Lisäksi maksumuistutus tulisi yhä paperisena, jos verkkolasku on jostain syystä jäänyt huomaamatta tai maksamatta.

Panu Lehden mukaan tekninen järjestelmä verkkolaskutukselle on nyt valmis, mutta aikataulusta tai ylipäätään uudistuksen toteuttamisesta ei ole tehty lopullista päätöstä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös