Serial ata -väylän siirtonopeus tuplaantuu
Kiintolevyjen ja esimerkiksi cd- ja dvd-asemien kytkemiseen käytetyn serial ata -väylän seuraava versio lupaa merkittävää parannusta tiedonsiirtonopeuksissa. Parantunut siirtonopeus tulee tulevaisuudessa tarpeeseen erityisesti jatkuvasti nopeutuvien kiintolevyjen kanssa.
Serial ata -liitännän kolmas Sata 6.0 Gbit/s -versio valmistuu standardia kehittävän Serial Ata International Organization -yhdistyksen mukaan vuoden 2008 aikana. Uuden version merkittävin etu on tuki jopa tuplasti aiempaa suuremmalle siirtonopeudelle. Parhaimmillaan SATA 6.0 Gbit/s-väylä pystyy nimensä mukaisesti siirtämään tietoa jopa kuuden gigabitin sekuntivauhdilla.
Liitännän kolmas versio on aiempaan tapaan alaspäin yhteensopiva edellisten väyläversioiden kanssa. Sata 6.0 Gbit/s-liitännän edut, kuten suurempi tiedonsiirtonopeus ja paremmat virransäästöominaisuudet saavutetaan kuitenkin vain uutta väylää tukevan levyohjaimen ja yhteensopivan kiintolevyn kanssa. Kauppoihin uutta väyläversiota tukevia laitteita odotellaan jo ensi vuoden aikana.
Vuonna 2001 esitellystä sata-liitännästä on tullut suosituin kiintolevyjen liitäntätapa. Julkaisun jälkeen maailmalla on toimitettu yli 650 miljoonaa liitäntää käyttävää kiintolevyä.








