Siemens vähentää 70 työpaikkaa Suomessa

Hallinnosta ja myynnistä leikataan
Siemens vähentää 70 työpaikkaa Suomessa

Siemens yt-neuvottelee 70 työpaikan vähentämiseksi Suomessa. Yritys työllistää Suomessa noin 950 ihmistä.

Väenvähennyksiä perustellaan taloudellisilla, tuotannollisilla ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvillä syillä. Neuvottelut koskevat hallinnon ja myynnin työtehtäviä.

Väenvähennys on osa Siemens-konsernin mittavaa kansainvälistä säästöohjelmaa. Yhtiön tavoite on leikata kustannuksia 1,2 miljardia euroa vuoteen 2010 mennessä. Heinäkuussa se ilmoitti vähentävänsä maailmanlaajuisesti jopa 12 600 työpaikkaa.

Konserni yrittää vähentää työvoiman tarvetta emoyhtiössä ja paikallisyhtiöissä järjestämällä alueellinen toiminta uudelleen.

Tammikuusta 2008 alkaen yhtiö on keskittänyt liiketoimintonsa kolmeen sektoriin, jotka ovat teollisuus, energia ja terveydenhuolto. Matkapuhelinverkkojen ja kiinteiden verkkojen liiketoiminta siirtyi yhteisyritykseen Nokian kanssa eli Nokia Siemens Networksiin.

Siemens AG:n liikevaihto oli viime vuonna 72,4 miljardia euroa, ja henkilöstön määrä noin 400 000. Yhtiö toimii noin 190 maassa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös