Siilasmaasta vuoden vaikuttaja

TTL valitsi Baswaren laskutusratkaisun vuoden tietotekniikkatyöksi
Siilasmaasta vuoden vaikuttaja

Risto Siilasmaa ja Basware saivat mainetta sekä kunniaa, kun TTL (Tietotekniikan liitto) jakoi tunnustuksia viime vuoden maineteoista. F-Securen perustaja Siilasmaa valittiin vuoden tietotekniikkavaikuttajaksi, Baswaren Invoice Processing -tuote ja sen vieminen maailmalle puolestaan vuoden 2007 tietotekniikkatyöksi.

"Risto Siilasmaa on tehnyt merkittävän uran F-Securessa ja nostanut yhtiön kansainväliselle huipulle. Kyky yhdistää liiketoiminta- ja it-osaaminen on keskeinen menestystekijä moderneilla markkinoilla. Siksi Siilasmaan siirtyminen jakamaan osaamistaan bisnesenkelin roolissa on tervetullutta", Tietotekniikan liiton toiminnanjohtaja Robert Serén perustelee valintaa.

Siilasmaa on monessa mukana. F-Securessa hän on nykyisin hallituksen puheenjohtajana, ja sama tehtävä hänellä on myös Elisassa, Efectessä ja Fruugossa. Lisäksi hän on mukana Blykin, Elinkeinoelämän keskusliiton ja Teknologiateollisuuden hallituksissa sekä Teknillisen korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun neuvottelukunnissa.

Laskut sähköisiksi

Basware on hyvällä menestyksellä vienyt Invoice Automation -tuotteitaan maailmalle jo muutaman vuoden ajan ja laajentanut kansainvälistä toimintaansa jatkuvasti.

"Suomi on ollut Baswarelle hedelmällinen ympäristö kehittää sähköistä laskutusta, sillä kymmenessä vuodessa laskujen käsittely on siirtynyt lähes kokonaan sähköiseksi. Kotimaan saturoituvilta markkinoilta on osattu lähteä ulkomaille hakemaan kasvua", TTL:n Serén toteaa.

TTL on valinnut Vuoden Tietotekniikkatyön ja Vuoden Tietotekniikkavaikuttajan jo parinkymmenen vuoden ajan. Liiton hallitus ottaa valinnoissaan huomioon muun muassa alan kehittymisen eteen tehdyn työn.

Tagit: Basware, Siilasmaa, TTL
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös