Sirubisnes kasvaa ennusteita paremmin
Puolijohdealan tutkimuslaitokset ovat hiljalleen nostamassa kuluvan vuoden ennusteitaan. Syynä optimismiin on ennen kaikkea piirien keskihintojen selvä nousu viimeisen vuoden aikana.
Esimerkiksi Future Horizonsin mukaan sirujen keskihinnat olivat kesäkuussa 11,8 prosenttia korkeammalla kuin vuotta aiemmin. Erityisesti logiikkapiireissä hintakehitys on ollut erittäin hyvää: hinnat ovat 16,6 prosenttia korkeammalla kuin viime vuoden kesäkuussa.
Toisaalta esimerkiksi analogiapiireissä hinnat ovat 0,2 prosenttia pienempiä kuin vuosi sitten. Analogiasirujakin on silti myyty dollareissa mitattuna 14,5 prosenttia enemmän viime vuoden alkupuolella.
Tällä hetkellä puolijohdealan Akilleen kantapää löytyy muistipiireistä. Markkinoiden koko on vuodessa pienentynyt 5,8 prosenttia ja keskihinnoista on vuoden aikana sulanut pois yli 10 prosenttia.
Tämän vuoden toisella neljänneksellä puolijohteita myytiin kolme prosenttia enemmän kuin ensimmäisellä. Future Horizonsin mukaan kehitys oli selvästi ennakoitua parempi ja viittaa todella vahvaan loppuvuoteen. (Prosessori)








