Skientologi-hyökkäys on viemässä nuoren vankilaan
Tammikuussa epämääräinen nettiaktivistien ryhmä Anonymous aloitti verkkohyökkäyksen skientologikirkkoa vastaan Yhdysvalloissa. Yksi riehujista on nyt saatu kiinni. Nettiriehunnasta on tulossa tuntuva vankilatuomio.
Anonymous-ryhmä näyttäisi olevan löyhä joukko nuoria nettiaktivisteja, jotka ovat valinneet mielenilmauksilleen erilaisia kohteita. Tammikuussa kohteeksi joutui skientologikirkko, joka yritti estää näyttelijä Tom Cruisesta kertovan kirjan julkaisun.
Skientologikirkon nettisivuja vastaan aloitettiin palvelunestohyökkäys, ja hyökkäyssarjoja nähtiin tämän jälkeen useita. Nettipalvelimien tukkimisen lisäksi myös kirkon puhelinlinjoja tukittiin ja faksinumeroihin lähetettiin mustia sivuja.
18-vuotiaan kepponen voi tuoda vankilatuomion
Nyt Yhdysvaltojen viranomaiset ovat pidättäneet 18-vuotiaan nuorukaisen New Jerseyn kaupungista New Yorkin kupeesta. Häntä syytetään osallistumisesta hyökkäyksiin, ja hän on myöntänyt syytteet.
Nuorukaista odottaa rangaistus, joka teoriassa voisi olla jopa 10 vuoden vankilatuomio. Syyttäjät ovat kuitenkin tekemässä nuorukaisen kanssa sovintoratkaisua, jossa hän saisi mahdollisesti noin vuoden vankeusrangaistuksen. Sopimukseen kuuluisi ilmeisesti myös parin kymmenen tuhannen euron suuruusluokassa oleva korvaussumma.








