Softabisnes mielii talousveturiksi
Ohjelmistoalan merkitys Suomen taloudelle on jo merkittävä. Katse on tiukasti taantuman jälkeisissä paremmissa ajoissa, jolloin ohjelmistoala aikoo ryhtyä talousveturiksi. Näin tulevaisuutta hahmottelee Ohjelmistoyrittäjät ry:n vasta valittu toimitusjohtaja Jaakko Salminen. Tuoreen vertailun mukaan Suomi on yksi merkittävimmistä ohjelmistoja tuottavista maista.
Ohjelmistoalan yrityksissä ei olla Salmisen mukaan vaivuttu synkkyyteen – vaikka taantuma koskettaa niitäkin, näyttää tulevaisuus hyvältä. Ohjelmistoteollisuuden uskotaan yhä kasvavan, vaikkakin viime vuotta hitaammin.
"Taantuman ennustetaan vaikuttavan ohjelmistoalaan hitaammin ja vaimeammin kuin muuhun it-markkinaan. Ohjelmistoalan investointeja ei laiteta jäihin heti, koska ne ovat tärkeä osa yrityksen kilpailukykyä ja säästöjä. Jos taantuman elpyminen alkaa Euroopasta, kuten joillain tahoilla on arvioitu, olemme myös ensimmäisten joukosta siitä palautumassa", Salminen vakuuttaa.
Salmisen palkkaaminen yhdistyksen ensimmäiseksi kokopäivätoimiseksi toimitusjohtajaksi on yksi merkki siitä, että usko alan kasvuun on vahva. Toimitusjohtajalla halutaan lisätä yhdistyksen näkyvyyttä ja painoarvoa. Jaakko Salminen on viimeksi ollut Ravensoftin toimitusjohtajana ja työskennellyt aikaisemmin muun muassa Aniliker Oy:ssa sekä Sun Microsystemsillä.








