"Soita kotiin" -ohjelmat narauttelevat pc-varkaita

Ip-osoite paljastaa poliisille koneen paikan
"Soita kotiin" -ohjelmat narauttelevat pc-varkaita

Varastetun tietokoneen paikan ilmoittavat ohjelmistot ovat yleistyneet kovaa vauhtia. Varkailta on saatu takaisin jo 5000 tietokonetta, ja poliisit ovat napanneet noloja voroja itse teossa. Varastetut koneet löytyvät monesti hämmästyttävistä paikoista.

Varastettujen koneiden palautuksia helpottaa esimerkiksi Computrace One -ohjelmisto. Sen kehittänyt Absolute Software -yhtiö kertoo, että ohjelmisto on asennettu jo 2,5 miljoonaan tietokoneeseen eri puolilla maailmaa. Ohjelman avulla on yhtiön mukaan saatu takaisin 5000 tietokonetta varkailta.

Kone kertoo ip-osoitteensa, ja narauttaa varkaan

Ohjelman idea on siinä, että jos kone varastetaan, alkaa ohjelma lähettää netissä omaa ip-osoitettaan yhtiön palvelimille. Varastetuksi ilmoitetun koneen ip-osoite kerrotaan poliisille, joka voi teleoperaattorin avulla jäljittää koneen ja varkaat.

Yhtiö kertoo, että hiljattain esimerkiksi West Midlandsin alueella Britanniassa ohjelmisto johdatti poliisin 30 varastetun koneen luo. Rikolliset jäivät kiinni rysän päältä, ja koneet saatiin takaisin.

Toisessa hiljattaisessa tapauksessa kaksi Sveitsin jalkapalloyhdistyksen kannettavaa konetta varastettiin. Ohjelmisto johdatti poliisin ryöstäjän luo, ja koneet saatiin takaisin.

Koneita löytyy maailman joka kolkalta

Yleinen tilanne on kuitenkin se, että varastetut koneet on viety pois maasta. Silloin poliisi on monesti aseeton, jos se ei saa virka-apua kyseisestä maasta. Niissä tapauksissa ohjelmistoa käytetään tyhjentämään kone täysin, ja kone pyritään myös tekemään käyttökelvottomaksi.

Absolute Software kertoo, että esimerkiksi viime kuussa löydettiin Tanskassa varastettuja koneita Saudi-Arabiasta. Alkuperäisen omistajan pyynnöstä koneet tehtiin käyttökelvottomiksi. Kansainvälisen rikollisuuden vuoksi varastetut tietokoneet päätyvät mitä erikoisimpiin paikkoihin ympäri maailmaa.

Tagit: Rikolliset, Varas
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös