Sonera määrättiin katkaisemaan musiikin levitys

Helsingin käräjäoikeudelta keskeyttämismääräys
Sonera määrättiin katkaisemaan musiikin levitys

Kun oikeudenhaltijalla on näyttöä tekijänoikeuksia loukkaavasta levityksestä netissä, operaattori voidaan tekijänoikeuslain mukaan määrätä keskeyttämään liittymän liikenne. Tätä keinoa käytettiin taas, kun Helsingin käräjäoikeus vaati kesäkuussa Teliasoneraa estämään laittoman musiikin jakelun kodin nettiliittymästä.

Näyttöpaketin tuhansien musiikkiteosten laittomasta levityksestä kokosi Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (TTVK). Järjestö edustaa oikeuksienhaltijoita tekijänoikeusasioissa.

Keskeyttämismääräyksen antaa käräjäoikeus, jonka on aina kuultava teleoperaattoria. Jos tekijänoikeuden loukkaus katsotaan erityisen merkittäväksi, määräys voidaan antaa kiireisenä. Silloin liikenne voidaan katkaista saman tien, ja laittomasta levityksestä epäiltyyn ollaan yhteydessä sen perään.

Lakimies Jaana Pihkala TTVK:sta kertoo, että keskeyttämismääräystä pyydetään käräjäoikeudelta, kun luvaton levitys on erityisen törkeää. Näin voi olla, kun jaossa on huomattavan paljon teoksia, tai esimerkiksi vielä julkistamattomia elokuvia ja musiikkialbumeita.

Operaattoria kuulemalla taas yritetään varmistaa, ettei yhteyksiä katkaisemalla aiheuteta vaaratilannetta.

Käräjäoikeus voi antaa keskeyttämismääräyksen vain, jos tekijänoikeuden loukkaus on sen mielestä "omiaan aiheuttamaan merkittävää haittaa" oikeudenhaltijoille.

Jaana Pihkala kertoo, että useimmissa tapauksissa keskeyttämismääräystä ei pyydetä, vaan TTVK hakee käräjäoikeudelta levittäjän teletunnistetietoja. Kun tiedot on saatu operaattorilta, liittymänhaltijalle lähtee kirje. Siinä kerrotaan, että liittymästä näytetään jakavan laittomasti teoksia ja ehdotetaan sopimista. Se tarkoittaa yleensä hyvitystä oikeudenhaltijoiden laskemista vahingoista.

Toukokuussa TTVK tiedotti, että keskeyttämismääräystä oli käytetty ensimmäisen kerran. Silloin piraatti oli käyttänyt Ahvenanmaan maakuntahallituksen nettiyhteyttä.

Kolmas vaihtoehto on, että TTVK tekee asiasta tutkintapyynnön poliisille. Näin on toimittu pääasiassa vertaisverkkojen ylläpitäjien ja suurimpien levittäjien kohdalla.

Vanhemmat eivät aina tiedä nuorison puuhista

Kesäkuun tapauksessa tuhansia musiikkiteoksia levittänyt Etelä-Suomessa asuva henkilö oli liittymän omistajan perheenjäsen. Asia sovittiin rahallisella korvauksella, jonka suuruutta TTVK ei paljasta.

Usein vastaavissa tapauksissa perheen nuoriso on jakanut kotikoneen kautta tiedostoja vertaisverkkoon, eivätkä vanhemmat välttämättä ole tienneet asiasta. Tilanne muuttuu, kun lakimiehiltä tulee kirje kotiin tai yhteys katkaistaan.

TTVK:n mukaan vanhemmat kuitenkin usein jo tietävät, että nuoriso hakee netistä elokuvia ja musiikkia. Järjestö muistuttaa, että usein lataaminen vaatii myös levittämisen, joka on jo rikosoikeudellisesti rangaistavaa. TTVK:n mukaan pelkkä teosten lataaminenkin voi johtaa hyvitysvelvollisuuteen oikeudenhaltijoille.

Tagit: P2P, Piraatti, TTVK
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 1 kommentti

huh Janne Granström
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös