Sonera ryhtyy jokamiehen helpdeskiksi
Tekniikasta yleensä ja tietotekniikasta erityisesti jotakin ymmärtävän maineessa olevat joutuvat helposti ystävien, sukulaisten, kylänmiesten ja puolituttujen tukihenkilöiksi. Tähän ahdistukseen saattaa helpotusta tuoda Soneran uusi Helpson-palvelu, joka tarjoaa apua avuttomille maksua vastaan.
Helpson auttaa maksullisessa numerossa, lisäksi pääkaupunkiseudulla ja eräillä muilla alueilla on mahdollista tilata asentaja kotiin asti ratkomaan pulmaa. Apua luvataan esimerkiksi digibokseihin, tietokoneisiin ja matkapuhelimiin liittyvissä ongelmissa.
Soneran tuoreen trenditutkimuksen mukaan vain 17 prosenttia suomalaisista selviää kodin viestintävälineisiin liittyvistä asioista ilman neuvoja. Kolmannes suomalaisista kertoo olevansa valmiita maksamaan alan ammattilaiselle avusta ja käytännön tuesta tekniikka- ja tietoliikenneasioissa. Tämä on varmasti suuri helpotus niille, jotka joutuvat toistuvasti ratkomaan lähipiirin tekniikkamurheita, kun eivät kehtaa kieltäytyäkään.
"Eniten apua kaivataan akuuteissa vikatilanteissa. Trenditutkimuksemme kertoo esimerkiksi, että 41 prosentilla suomalaisista on viimeisen vuoden aikana ollut virus tietokoneellaan. Osaamaton korjaus voi usein jopa pahentaa tilannetta, mutta ammattilainen vai ratkaista vaikealtakin kuulostavan ongelman muutamassa minuutissa", Soneran Helpson-tukipalvelusta vastaava johtaja Ari Hakala lupaa.
Kotikäynneistä laskutetaan joko palvelukohtaisesti tai 15 minuutin jaksoissa. Asentaja voi esimerkiksi asentaa tietokoneen tai tietoturvan, ottaa wlan-yhteyden käyttöön turvallisesti tai poistaa viruksen. Kotikäyntejä tehdään aluksi Helsingin, Tampereen, Hämeenlinnan, Lahden, Turun, Porin, Rauman Kuopion, Jyväskylän ja Oulun kaupungeissa tai niiden seutukunnissa.
Puhelinpalvelu numerossa 0200 600 600 maksaa 1,99 euroa minuutilta (+ppm/mpm). Helpson-verkkokauppa lisäksi tietotekniikan perustuotteita kuten muistitikkuja, tietokonetarvikkeita, tulostimia, tulostintarvikkeita, ohjelmistoja ja kaapeleita.








