Soneran nettisuodatuksesta vapaaehtoinen

Operaattori ei halua moraalinvartijaksi
Soneran nettisuodatuksesta vapaaehtoinen

Teliasonera Finland ei ole vielä aloittanut asiakkaidensa internetliikenteen suodatusta poliisin salaisten suodatuslistojen pohjalta, koska operaattori haluaa heti alkuun mahdollisuuden tarkkaan url-pohjaiseen suodatukseen. Estolistasta on muutenkin tulossa vapaaehtoinen, koska teleyhtiö ei koe tehtäväkseen tehdä kiisteltyä ratkaisua asiakkaiden puolesta.

Poliisin sensuurilistojen tarkoitus on estää pääsyä lapsipornosivuille. Järjestelmää on arvosteltu siitä, että epätarkan domain-tason suodatuksen takia myös laillisia sivuja on sensuroitu. Lisäksi asiantuntijat ovat huomauttaneet, ettei järjestelmä edes aidosti estä pääsyä lapsipornoaineistoon internetissä.

Teliasonera on yhä ottamassa nettisuodatuksen käyttöön, mutta hanketta on siirretty maaliskuulta huhtikuulle, koska toteutusta halutaan muuttaa. Ensinnäkin Sonera haluaa jättää valinnanvaran asiakkailleen.

"Emme ole sellaisessa asemassa yhteiskunnassa, että saisimme tehdä tällaista päätöstä. Joko on niin, että laki määrää meidät estämään pääsyn (näille sivuille), tai jos on meille vapaaehtoista, on sen oltava myös asiakkaillemme vapaaehtoista", sanoo tietoturvapäällikkö ja Csirt-ryhmän vetäjä Arttu Lehmuskallio Teliasonerasta Tietokone-lehdelle.

"Kun miettii asiasta käytyä yhteiskunnallista kritiikkiä, emme halua ottaa siihenkään kantaa. Se ei ole meidän asiamme. Meillä ei ole mielipidettä siihen, että mikä on listan sisältö. Haluamme, että poliisi arvioi sen", toteaa Lehmuskallio.

Teliasonera toteuttaa poliisin nettisuodatuksen välityspalvelinten (proxy) avulla. Laajakaistaliittymän asiakas voi selaimen asetuksista valita, haluaako ottaa suodatuksen käyttöön. Proxy-osoitteen voi syöttää itse tai käyttää asetusten automaattista tunnistamista (esimerkiksi Internet Explorerissa "Automatically detect settings"), jolloin proxy-asetus tulee dhcp-palvelimelta.

Suodatus alkaa vielä huhtikuussa

Lehmuskallio arvioi, että suodatuslistaa tukeva uusi välityspalvelin saadaan käyttöön vielä huhtikuun alkupuoliskolla. Suodatus perustuu vielä domain-osoitteisiin, koska poliisi ei ole vielä aloittanut url-listojen toimittamista. Sonera odottaa url-suodatukseen siirryttävän seuraavan päivityksen yhteydessä.

Lehmuskallion mukaan suodatuksen toteuttaminen välityspalvelimella vaatii uudistuksia it-järjestelmiin. Asiantuntijat ovat arvioineet, että kokonaisuudessaan uudistukset maksavat operaattoreille – ja sitä kautta kuluttajille – miljoonia euroja Suomessa.

Nettisuodatus on asiakkaille pakollinen ainakin DNA:lla, Elisalla, Saunalahdella ja Welholla. Pienille operaattoreille poliisi ei ole edes toimittanut salaisia suodatuslistoja.

Soneran nettisuodatuksesta vapaaehtoinen
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös