Sony Ericsson myy musiikkia ilman drm:ää
Sony Ericssonin musiikkikauppa näkyy myös puhelinten Playnow arena -sovelluksen kautta, jossa uusi kauppa aktivoitui eilen.
(Päivitetty 26.8.2008 klo 12:44. Korjattu aac+- ja mp3-formaattien tietoja.)
Walkman-kännyköillään arvostelumenestystä kerännyt maailman neljänneksi suurin kännykkävalmistaja Sony Ericsson avaa oman musiikkikauppansa. Playnow arena avautui ensin Pohjoismaissa ja tarjoaa muun muassa musiikkikappaleita, pelejä sekä soittoääniä. Useimmista kilpailijoistaan se erottuu tarjoamalla musiikkia ilman kopiosuojauksia.
Sony Ericssonin sopimukset on tehty yli viidestä miljoonasta musiikkikappaleesta. Sony Ericssonin Suomen ja Baltian myynnistä vastaava johtaja Markus Nummisalo kertoo, että tässä vaiheessa kappaleita on valikoimissa noin miljoona, ja tarjonnan on määrä laajentua loppuvuoden aikana.
Siinä missä esimerkiksi Nokia myy musiikkia Windows Media -formaatissa drm-rajoitusten (digital rights management) kanssa, Sony Ericsson tarjoaa kopiosuojaamattomia mp3-tiedostoja 320 kbit/s toistonopeudella. Kappaleita voi siis siirtää rajoituksetta laitteesta toiseen merkistä ja mallista riippumatta.
Kännykällä ladatut kappaleet ovat kuitenkin 64 kbit/s aac+-formaatissa tiedonsiirron nopeuttamiseksi. Kuluttaja voi halutessaan ladata molemmat versiot.
Drm-vapauden uskotaan houkuttelevan asiakkaita
Sony Ericsson ei ole päätynyt ratkaisuun sattumalta. Yhtiön sisältöbisnesten ja yritysostojen johtaja Martin Blomkvist kertoi Dow Jonesille, että muun muassa musiikin ja pelien tarjoamisen ilman kopiointirajoituksia uskotaan houkuttelevan kauppaan asiakkaita.
Heinäkuun lopussa Suomessa avautuivat myös Equal Dreams- ja The Ground -kauppapaikat, joista voi ostaa musiikkia ilman kopiointi- ja siirtorajoituksia netistä. Niiden valikoimat ovat ainakin tässä vaiheessa Sony Ericssonin palvelua suppeammat.
Isoista levy-yhtiöistä mukana ovat alkuun EMI, Sony BMG ja Warner Music, mutta Universalin kanssa yhtiö käy vielä neuvotteluja.
Playnow arena avautui Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa eilen. Sen on määrä laajentua muutamiin isoihin Euroopan maihin vielä tänä vuonna. Ensi vuoden alusta alkaen kauppaa viedään Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan.
"Ajatus on se, että yritämme tuoda paikallisen musiikin mukaan, ja siksi joudumme etenemään alue- ja maakohtaisesti", kertoo Nummisalo.
Palvelussa on heti alkuun myös suomalaista musiikkia. "Haetuimmat artistit ovat kotimaisia", kertoo Nummisalo.´
Markus Nummisalo korostaa, että isojen levy-yhtiöiden lisäksi kannattaa huomata tarjolla oleva pienempien artistien ja levy-yhtiöiden musiikki.
Musiikki kännykkään, pc:lle tai molempiin
Kaupan mobiilipalvelu toimii parissa kymmenessä Sony Ericssonin puhelimessa K800-mallista alkaen, mutta pc:n kautta kappaleet voi ostaa ja ladata myös muiden valmistajien kännyköihin ja mp3-soittimiin, kuten Applen, Creativen ja Samsungin mp3-soittimiin tai Nokian puhelimiin.
Kappaleet maksavat luottokortilla ostettuna 0,99 euroa ja mobiilimaksulla 1,30 euroa. Sony Ericssonin mukaan tarjolla on myös maksutonta sisältöä, kuten yli 200 maksutonta soittoääntä.
Sony Ericsson on aiemmin tehnyt yhteistyötä Securycastin musiikkikaupan kanssa, mutta nyt se hakee kasvua omasta kaupastaan Nokian tapaan.








