Sony hipoo irtisanomisten ennätystä

16 000 työntekijää saa lähteä
Sony hipoo irtisanomisten ennätystä Sony esitteli 8.9 millimetrin paksuisen ZX1-sarjan lcd-televisiot voitonvarmana elokuussa. Kysyntä näytti hyvältä. Romahdus tuli syys–lokakuussa nopeasti.

Japanilainen elektroniikkajätti Sony on julkistanut tämän taloustaantuman tiettävästi kovimmat väenvähennysaikeet. Yhtiö aikoo irtisanoa tai muuten vähentää peräti 16 000 työntekijää ja tavoittelee 1,1 miljardin dollarin vuotuisia säästöjä.

Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Nyt ilmoitetut leikkaukset ovat sen mukaan toistaiseksi suurimmat, joista aasialainen yhtiö on kertonut. Maailmanlaajuinen taloustaantuma on heikentänyt elektroniikan kysyntää ja laskenut hintoja. Sonyn lcd- ja plasmatelevisioiden hinnat ovat romahtaneet, ja esimerkiksi mp3-soittimien kysyntä on jäänyt markkinajohtaja Applea vaisummaksi.

Sonyn vakituinen henkilökunta on noin 185 000 ihmistä, josta Reutersin mukaan saa lähteä 8000 eli hieman alle joka kymmenes. Loput vähennettävät ovat vuokra- ja tilapäistyövoimaa.

Finanssikriisi on kurittanut Sonyä viemällä yhtiön arvosta pörssissä peräti 60 prosenttia. Lokakuussa yhtiö puolitti tulosennusteensa Bravia-televisioidensa heikentyneen kysynnän vuoksi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös