Sony lupailee "vallankumouksellista" kannettavaa
Sony saattaa olla seuraava huippusuosittujen minikannettavien markkinoille pyrkivä tietokonevalmistaja. Sony lupailee "vallankumouksellista" uutta Vaio-kannettavaa, joka tullaan julkaisemaan ensi vuoden alussa.
Sony on ollut Applen lisäksi yksi harvoista tietokonevalmistajista, jotka eivät ole vielä julkaisseet omaa mallia voimakkaasti kasvaneille minikannettavien markkinoille. Sonyn minikannettava saattaa kuitenkin ilmestyä aivan lähiaikoina.
Sonyn Uuden-Seelannin sivuilla thewaitisover-nimellä julkaistulla web-sivulla oli mahdollisuus osallistua uuden tammikuun 9. päivä julkaistavan Vaio-kannettavan arvontaan. Sivuilla ei paljastettu tuotetietoja, mutta uutta Vaioa rummutettiin "vallankumouksellisena" ja tammikuun 9. päivä tulisi muuttamaan sen "miten näemme kannettavat". Nyttemmin sivu on poistettu, mutta se on edelleen luettavissa Googlen arkistossa.
The Registerin USA:n televiranomaisten tuotesertifiointihakemuksista kaivamien tietojen perusteella Sony on julkaisemassa 9,5" leveän ja 4,5" syvän Vaio PCG-1P -mallin, jossa on Windows, bluetooth, wlan ja 3g-verkkoyhteydet.
Sonyn johtaja Howard Stringer avaa CES-messut 8. tammikuuta.








