Sony: Microsoft tuomassa blu-ray:tä Xboxille

Neuvottelut käynnissä vasta
Sony: Microsoft tuomassa blu-ray:tä Xboxille

Teräväpiirtolevyjen formaattisodan päättyminen Blu-rayn voitoksi asetti Microsoftin hankalaan asemaan, sillä yritys oli esimerkiksi Xbox-pelikonsoleissa jo päätynyt hävinneeseen formaattiin eli hd-dvd:hen.

Microsoft on joutunut miettimään, ryhtyykö se tukemaan Sonyn Playstation 3 -konsoleista tuttua kilpailevaa blu-rayta. Nyt Sony Electronicsin USA:n johtaja on paljastanut, että Sony käy Microsoftin kanssa neuvotteluja blu-rayta tukevan Xboxin kehittämisestä.

Toisaalta Microsoft on sanonut, ettei hd-dvd:n kaatuminen ollut kovin vakava isku Xboxille. Yhtiön mukaan konsoleissa myyntiä määräävät pelit, eivät elokuvat. Microsoftin pitää kuitenkin ottaa huomioon myös kuluttajien halua katsoa teräväpiirtoelokuvia pelikonsolinsa kautta.

Microsoftilla on tietenkin aina oma Xbox Live -palvelunsa, jonka kautta voidaan jakaa myös teräväpiirtotavaraa. Eri asia on, riittääkö se suurten massojen jakelukanavaksi.

Sonyn mukaan yhtiö neuvottelee myös Applen kanssa, joten jollakin aikataululla Blu-ray on tulossa myös Applen pöytäkoneisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. (Prosessori)

Tagit: Blu-ray, PS3, Xbox
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös