Sopimuskiista katkaisi Soneran ulkomaanyhteyksiä

Yhteydet Yhdysvaltoihin pätkivät
Sopimuskiista katkaisi Soneran ulkomaanyhteyksiä

Amerikkalainen runkoverkkojen operaattori Cogent Communications ja pohjoismainen Teliasonera ovat ajautuneet erimielisyyteen verkkoliikenteen ehdoista, minkä seurauksena osa Teliasonera ulkomaanyhteyksistä erityisesti USA:han on poikki. Ongelma estää pääsyn monille web-sivustoille ja verkkopeleihin.

Teliasoneran viestinnästä vahvistetaan asia.

"Tilanne koskee liikenteen välitystä Teliasoneran ja Cogentin välillä, Cogent on katkaissut liikenteen. Liikennettä on välitetty jo pari vuotta puolin ja toisin ja toivomme, että käynnissä olevat keskustelut Cogentin kanssa aukaisevat tuon liikenteen välittämisen jatkossakin", kertoo viestintäjohtaja Timo Saxen Teliasonerasta.

Saxenin mukaan yhteyksien katkeaminen johtuu käynnissä olevasta keskustelusta liikenteen välittämisen ehdoista osapuolten välillä. Tarkemmin asiasta ei vielä kerrottu.

Gigaom-verkkojulkaisu kertoo, että heidän lähteidensä mukaan peering-yhteydet operaattoreiden välillä on katkaistu maksuerimielisyyksien vuoksi. Nimettömien lähteiden mukaan operaattorit ovat välittäneet toistensa liikennettä vastavuoroisuusperiaatteella, mutta nyt Cogent haluaisi muuttaa ehtoja ja olisi kiistan ajan katkaissut yhteyksiä.

USA:n yhteyksiä poikki viikonlopusta alkaen

Katkaistun yhteyden vaikutus on se, että liikenne ei nyt kulje kaikkien Cogentin ja Teliasoneran liittymien asiakkaiden välillä. Suomessa ongelmatilanne estää adsl-liittymien asiakkailta pääsyn osalle yhdysvaltalaisista palvelimia.

Tietokoneen lukijat ovat raportoineet, etteivät pääse Soneran yhteyksillä esimerkiksi osoitteisiin www.stardock.com, www.thedailywtf.com tai www.groklaw.net. Tarkkaa arviota siitä, kuinka laajasti tilanne estää pääsyn yhdysvaltalaisille sivustoille, ei tällä hetkellä ole.

Käyttäjät ovat kertoneet yhteyksien katkeamisen alkaneen viime viikonloppuna, mutta Teliasonera ei ole ainakaan toistaiseksi tiedottanut asiasta edes nettisivuillaan.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös