Store24 keikahti nurin

Suremaan jäävät pettyneet asiakkaat
Store24 keikahti nurin

Kuluttajavirasto on pitkin kevättä seurannut Store24-verkkokaupan viimeisiä vaiheita. Tarinalle on nyt pantu piste, sillä viraston sivulla ilmoitetaan murheenkryynin tehneen konkurssin. Osalla asiakkaista on mahdollisuus saada tähän kaivoon uponneet rahansa vielä takaisin.

Kaupan valikoimasta löytyi erilaisia kulutustuotteita mp3-soittimista lenkkareihin. Viime syksystä lähtien jotkut asiakkaat alkoivat ihmetellä toimitusten ja kyselyihin vastaamisen venymistä. Vuodenvaihteen jälkeen viesti- ja tavaraliikenne hyytyi täysin, ja valituksia alkoi putoilla niin webin keskustelualueille kuin kuluttajaviranomaisillekin.

Stora24:n verkkosivut korvasi ennen pitkää ilmoitus siitä, että kauppapaikkaa uusitaan. Tässä vaiheessa Kuluttajavirasto antoi asiasta tiedotteen, jossa neuvottiin, miten pettyneet asiakkaat voivat yrittää saada rahojaan takaisin. Verkkopankin kautta maksaneita neuvottiin kääntymään suoraan poliisin puoleen.

Kuluttajaviraston asiaan puuttuminen sai Store24:n takana olevan Wektori Oy:n älähtämään. Kaupan vaikeuksien kerrottiin johtuvan omistajan vakavasta sairastumisesta, ja tämä selitys vaihdettiin myös firman verkkosivulle.

Nyt Wektori Oy on asetettu konkurssiin. Niistä, joiden rahoja on vielä kiinni toimittamattomissa tilauksissa, luottokortilla ostoksensa maksaneet ovat paremmassa asemassa. He voivat pyytää rahojen palautusta luottokorttiyhtiöltään. Verkkopankissa maksaneet voivat yrittää kysellä rahoja Wektorin konkurssipesän hoitajalta.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös