Sun ostaa Mysql:n jättisummalla

Yhteensä miljardin dollarin kauppa
Sun ostaa Mysql:n jättisummalla

(Päivitetty 15.1.2008 klo 18:59. Oikea eurosumma korjattu.)

Käyttöjärjestelmä- ja palvelinvalmistaja Sun Microsystems ostaa avoimen lähdekoodin Mysql-tietokanta-yhtiön 800 miljoonalla dollarilla (noin 546 miljoonalla eurolla) ja liittää tietokannan osaksi omaa tuoteatarjontaansa. Kaupalla Sun saa asiakkaakseen miljoonia tietokanta-asennuksia . Yhtiö hamuaa hankinnallaan vahvaa sijaa 15 miljardin dollarin tietokantamarkkinassa.

Avoimen lähdekoodin tietokannan nimekkäitä asiakkaita ovat muun muassa Faceboook, Google ja Nokia, ja se on levinnyt viime vuosina pienistä web-sivustoista osaksi entistä suurempia sivustoja.

Mysql on osa LAMP:ksi kutsuttua web-palvelinten voittoisaa yhdistelmää. LAMP-lyhenne tulee sanoista Linux, Apache, Mysql ja Perl/php. Ne ovat laajasti käytössä niin harrastelijoiden kuin raskaampien kaupallisten palveluiden alustana.

Mysql:n johtaja Sunin johtoryhmään

Mysql:n perustaja ja pääjohtaja, suomalainen Marten Mickos nousee Sunin johtoryhmään, mikä kertoo ostoksen tärkeydestä Sunille. Myös Mysql:n toinen perustaja Michael Widenius on suomalainen.

Kaupan myötä Mysql:n kerrotaan saavan tärkeitä uusia jälleenmyyntikanavia Sunin kumppaneiden kautta, joita ovat muun muassa Dell, IBM ja Intel.

Yhtiön pääkonttort ovat Cupertinossa Kaliforniassa ja Uppsalassa Ruotsissa. Työntekijöitä on 400 yli 25 maassa.

800 miljoonan dollarin käteiskaupan lisäksi Sun maksaa Mysql:stä 200 miljoonan dollarin (noin 136 miljoonan euron) osakeoptiot. Kaupan viimeistelyn uskotaan syksyn 2008 aikana.

Mysql ja Sun kertovat kaupasta lisää tänään Suomen aikaa klo 17:00 alkavassa tiedotustilaisuudessa.

Sun ostaa Mysql:n jättisummalla
Tagit: Mysql, Sun
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös