Sunin starttipaketti ehti Suomeen

Floobs mukaan ensimmäisenä suomalaisena startup-yrityksenä
Sunin starttipaketti ehti Suomeen

Aloittelevien yritysten alkutaivalta pyritään tasoittamaan erilaisten tukiohjelmien kanssa. Microsoft käynnisti äskettäin Bizspark-ohjelmansa, ja Suomi oli ensimmäisten mukaan pääsevien maiden joukossa. Sun Microsystemsin Startup Essentials -ohjelma on jo kahden vuoden ikäinen, mutta vasta nyt mukaan valittiin ensimmäinen suomalaisyritys, Floobs. Samalla ohjelmalla tuetaan Wikipediaa ja Last.fm-musiikkipalvelua.

Floobsin ratkaisut mahdollistavat esimerkiksi urheilu- ja muiden tapahtumien välittämisen suoraan ja ilmaiseksi verkkoon digivideo- ja web-kameroilla. Lähetysten tuottaminen ja katsominen on jatkossa mahdollista myös kännyköillä.

"Sun Startup Essentials ohjelma on liiketoiminnallemme erittäin tärkeä. Se mahdollistaa henkilöresurssien tehokkaan kehittämisen ja teknologian skaalaamisen käyttäjämäärien kasvaessa. Sen avulla saamme myös lisää kansainvälisiä kontakteja, joiden kanssa kehittää liiketoimintaa", Kai Lemmetty Floobsista.

Isoissa jalanjäljissä

Starup Essentials -ohjelmaan jäseniksi valitut startup-yritykset saavat alennuksia Sunin palvelin- ja tallennustuotteista sekä palveluista. Ne saavat Sunilta myös ilmaista teknistä neuvontaa sekä koulutusta ja voivat tilata konesalipalveluja Sunin kumppaneilta muita edullisemmin.

Maailmalla ohjelmassa on mukana 3700 yritystä, joista Euroopassa 620. Tunnetuimpia ja suurimpia näistä ovat nettiradiokanava Last.fm, valokuvapalvelu Smugmug, Wikipediaa hallinnoiva Wikimedia, web-tv-palvelu Joost sekä kiinalainen yhteisömedia 51.com, jolla on 120 miljoonaa käyttäjää.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös